KOIRAKAVERUKSET ja Susanna Närhi viihdyttivät perheen pienempiä KirkU:n temppuradalla.
Oona Salo
KIRKKONUMMI
Vuorovaikutusta ja kulttuurista nauttimista – Kirkkonummi-päivät 2026 kutsui kaikki juhlimaan
KIRKKONUMMI
Kirkkonummi-päivät järjestettiin tänä vuonna perinteiseen tapaan elokuun viimeisenä viikonloppuna 28.–30.8.2026. Tekemistä oli jälleen järjestetty koko perheelle, ja tapahtumapaikkoihin oli saapunut runsas määrä ihmisiä.
VALTUUSTON puheenjohtaja Tony Björk avasi Kirkkonummipäivien toritapahtuman.
Jussi Salo
Lauantain avaussanat torilavalla esittänyt kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tony Björk toivotti kaikki tervetulleiksi tapahtumaan. Musiikki- ja tanssiesitysten lisäksi lavalla järjestettiin ensimmäistä kertaa myös Aallonharjalla 700 vuotta – Kirkkonummi nyt ja huomenna -paneeli, jossa päättäjät keskustelivat kunnan tilanteesta.
REILUN kaupan aamukahvit olivat tarjolla kunnantalolla heti lauantaiaamusta.
Jussi Salo
Kunnantalolla järjestettiin lauantaina tuttuun tapaan Kunnanjohtajan reilut kahvit -tapahtuma, jossa kunnanjohtaja Virpi Sailas tapasi paikalle tulleita kuntalaisia kahvikupposen ääressä.
IMAD The Dj huolehti musiikista ja otti vastaan nuorten toivebiisejä Wigge loungessa.
Oona Salo
– Kirkkonummi-päivät tarjosi monia mahdollisuuksia vuorovaikutukseen, monipuolisesta ohjelmasta nauttimiseen sekä lukuisiin uusiin ja vanhoihin tapahtumapaikkoihin tutustumiseen. On ilo todeta, että kunnan asukkaiden tahto vaalia tapahtuman perintöä on edelleen vahva, Kirkkonummen kunnanjohtaja Virpi Sailas sanoo.
BLOMMA Juhlatilan Ada Svahn ja Peppi Siivonen tarjoilivat pehmistä paikallaolijoille.
Oona Salo
Tuttuja paikkoja ja uusia kokemuksia
WOHLS Gårdissa nautittiin sunnuntaina Piknikistä.
Jussi Salo
Tapahtumarikkaaseen viikonloppuun sisältyi monipuolisesti tekemistä kaikissa ilmansuunnissa. Tapahtumatorin lisäksi perhekeidas viihdytti tuttuun tapaan perheen pienimpiä lämpimässä alkusyksyn säässä. Ragvaldsin museoalueella riitti vipinää, tivoli kutsui huvittelemaan ja Wohls Stallissa soi klassinen musiikki. Gesterbyn koulukeskus Wiggessä tutustuttiin uuteen piha-alueeseen, ja kotiseutumuseo Alisgården avasi ovensa vieraille.
– Kirkkonummi-päivillä oli tänä vuonna kaikkea enemmän. On hienoa, että näin monipuolinen ja tapahtumarikas kokonaisuus saatiin jälleen toteutettua ja paikalle tuli runsaasti ihmisiä. Olen iloinen, että niin moni tuli viettämään aikaa yhdessä ja käyttämään paikallisia palveluita, kertoo Kirkkonummi-päivien tuottaja Tommi Muhli.
– Kirkkonummi-päivät on hieno esimerkki siitä, miten kulttuuri tuo ihmiset yhteen ja vahvistaa paikallista identiteettiä. Samalla tapahtuma muistuttaa, että kulttuuri kuuluu kaikille – se on tärkeä osa arjen hyvinvointia, osallisuutta ja kunnan vetovoimaa, Sailas sanoo.
Kirkkonummi-päivät palaa jälleen ensi vuoden elokuussa!
RANGERSIN miesten edustusjoukkue kohtasi perjantaina Siuntiolaisen S.S. Storm:in harjoitusottelussa. Vääntö naapurikunnan joukkueen kanssa päättyi 9-4 kotijoukkueen eduksi.
Oona Salo
KIRKKONUMMEN Taideyhdistyksen järjestämässä Taiteiden yössä oli tunnelmaa ja mökin täydeltä taidetta.
Oona Salo
KIRKKONUMMEN Metsänkävijöiden Meeri Härus opasti trangian kokoamisessa ja kertoi perhepartiosta.
Oona Salo
LEIKKIKEITAALLE parkkeerattu Harrastuspaku oli täynnä varusteita eri lajeihin ja leikkeihin. Innokkaita kokeilijoita ohjaamassa oli kunnan harrastuskoordinaattori Tomi Varjonen.
Oona Salo
MIMMIT ja Mimmit på svenska tanssittivat ja laulattivat yleisöä Fyyrissä.
Oona Salo
HIPKO:N teltalla halukkaat pääsivät kokeilemaan opastetusti erilaisia potkuja ja lyöntejä.
Oona Salo
KIRKKONUMMEN ympäristöyhdistyksen hallituksen jäsen Nico Niemenmaa antoi kävijöille vinkkejä sienimetsään Suomen luonnonsuojeluliiton pisteellä.
Oona Salo
KIRKKONUMMEN Eläkkeensaajat esittelivät toimintaansa torilla tuulisena lauantaina.
Oona Salo
KIRKKONUMMI-SIUNTION Sydänyhdistyksen syyskaudella on tiedossa terveyteen liittyviä luentoja ja yhteistä tekemistä.
Oona Salo
PORKKALAN Meripelastajien Aki Kaisla ja Jukka Jaakkola kertoivat meripelastuksesta.
Oona Salo
BOBÄCK FBK ja Kyrkslätts FBK päästivät kiinnostuneet tutkimaan paloautoja ja niiden varusteita lähempää.
Oona Salo
KIRKKONUMMEN Maanpuolustusnaiset pitivät pisteellään 72 tunnin hätävara-aiheista arvontaa.
Oona Salo
KYIF:n teltan keskipisteessä oli luonnollisesti käsipallo. Lajimaistiaisia tarjoili Alva Viljanen, Edith Lönnroos ja kumppanit.
Oona Salo
TULEVAN perjantain nyrkkeilyotteluun valmistautuvat Ilari kujala, Anton Embulaev ja Keni Aliu olivat myös saapuneet torille.
Oona Salo
ELÄKELIITON Kirkkonummen yhdistyksen teltalla oli tarjolla purtavaa ja tietoa tulevan syksyn monipuolisesta ohjelmasta.
Oona Salo
ITF Masalan väki oli saapunut suurlukuisena levittämään Taekwon-Don ilosanomaa.
Oona Salo
KYRKSLÄTT Skytteföreningin ampumarastilla Jerry Miekkarinne näytti miten homma toimii.
Oona Salo
JÄÄTELÖTÄYTTEINEN rullapulla Street Food Siestassa vei kielen mennessään.
Oona Salo
TORILLA oli monenlaista ohjelmaa. Esiintymässä Dance Moves tanssiryhmä.
Jussi Salo
KYRKSLÄTTS Folkdansare ja värikkäät asut.
Jussi Salo
MARIKA Kalamees esitteli yrittäjille vuokrattavaa torikioskia.
Jussi Salo
KESKUSTA juhlii 120 toimintavuotta. Teltalla oli tarjolla kakkukahvit.
Jussi Salo
VALTIOVARAINMINISTERI Riikka Purra vieraili Kirkkonummipäivillä Kirkkonummen perussuomalaisten teltalla.
Jussi Salo
KOKOOMUSLAISIA yhteiskuvassa Kirkkonummen torilla. Paikalla olivat myös nykyinen kunnahallituksen puheenjohtaja Anna Sahiluoma ja edellinen kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi sekä Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtja Urho Blom.
Jussi Salo
OPETUSMINISTERI Anders Adlercreutz paistoi lettuja.
Jussi Salo
DEMARIT jakoivat teltallaan lähes 500 pizzapalaa.
Jussi Salo
OMAKOTILIITTOON kuuluva Kirkkonummen Pienkiinteistöyhdistys oli panostanut Kirkkonummi-päiviin näyttävällä osastolla. Kiinnostavan mausteen osastolle toi myös arvonta, jota ryyditti paikallisen K-raudan lahjakortti. Seppo ja Aira Ojalan mailla kasvatetun valtavan Omakotikurpitsan painoa arvuuttelivat monet kymmenet osastovieraat. Ei ihme, että Omakotiliiton puheenjohtaja Jukka Malila (kurpitsa sylissään) ja Kirkkonummen PKY:n puheenjohtaja Jerri Kämpe-Hellenius myhäilivät päivän antiin tyytyväisinä.
Jussi Salo
KIRKKONUMMEN Yrittäjät olivat mukana Kirkkonummipäivillä. Kuvassa puheenjohtaja Marko Silver ja hallituksen jäsen Hannu Siikaluoma.
Jussi Salo
OOPPERAYHDISTYS iloitsee Lyyraan valmistuvista uusista kulttuuritiloista.
Jussi Salo
TIVOLI Sariola viihdytti Kuusalan kentällä.
Jussi Salo
MIKKO Kartano spiikkasi ja viihdytti Kirkkonummi-päivien yleisöä torilla.
Jussi Salo
TAMMISAAREN Säästöpankin Johan Silfverberg ja Karin Nylund jakoivat ilmapalloja.
Jussi Salo
TÄHTITIETEELLINEN yhdistys Komeetta esitteli toimintaansa.
Jussi Salo
PRO Kirkkonummen valtuutettuja ja aktiiveja torilla.
Jussi Salo
VIHREIDEN teltalla Sanni Jäppinen ja Lauri Lavanti tarjoilivat hattaraa.
Jussi Salo
KIRKKOHERRA Fred Wilen oli tavattavissa Kirkon edustalla.
Jussi Salo
KRISTILLISDEMOKRAATIT valmistautuvat seurakuntavaaleihin.
Jussi Salo
JEHOVAN todistajat kertoivat toiminnastaan Kirkkonummella.
Jussi Salo
KUNNANJOHTAJA Virpi Sailas ja Ulf Kjerin avaamassa Wohls Gårdin Piknik-tapahtumaa.
Jussi Salo
