TÄNÄ vuonna lahjoituksia saatiin ennätysmäärä. – Valtavan iso kiitos Sinulle, joka lahjoitit lähimmäisellesi!
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Auta lasta, auta perhettä - joululahjakeräykselle ennätystulosKIRKKONUMMI
Marraskuun viimeisenä viikonloppuna hyvän tahdon valoa pimeyteen toi jo perinteikäs Auta lasta, auta perhettä -joululahjakeräys, jonka järjestivät yhteistyössä Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan diakoniatyö ja Kirkkonummen Lions-klubit. Keräys on paikallisesti tunnettu ja vakiinnuttanut paikkansa kirkkonummelaisten tukea tarvitsevien lapsiperheiden ja yksinelävien joulun mahdollistajana. Joululahjakeräystä on toteutettu yhteisvoimin Kirkkonummen Citymarketin, Prisman ja Kirkkotorin Salen tiloissa vähintään vuosikymmenen ajan, ensimmäisinä vuosina lapsille toiveleluja keräten, mutta nykyisellään perheiden toiveiden mukaisesti lahjakortteja sekä jouluisia herkkuja.
Tänä vuonna saimme lahjoituksia ennätysmäärän – valtavan iso kiitos Sinulle, joka lahjoitit lähimmäisellesi!
Lahjakortteja kertyi lähes 60 kappaletta ja jouluherkkuja hygieniatuotteineen kaksi työhuoneellista, jotka pussitamme vähintään 250 lahjakassiin ilahduttamaan jouluksi. Vuonna 2024 saimme diakoniatyössä jakaa jouluiloa reiluun kahteensataan talouteen, ja ennustamme, että tänä vuonna avuntarvitsijoita on vähintään yhtä paljon, ellei enemmänkin. Kaikki tuki lähimmäisten auttamiseksi on tarpeen – vielä kiitos lahjastasi!
