TE­AT­TE­RI

Loh­jan te­at­te­ris­ta ei voi kir­joit­taa yli­sa­no­ja, sil­lä siel­lä teh­dään Te­at­te­ri­tai­det­ta isol­la T:llä, sen ovat ku­lu­neet vuo­si­kym­me­net kirk­kaas­ti näyt­tä­neet. Se nä­kyi ja kuu­lui myös tä­män syk­syn 120v-juh­la­mu­si­kaa­lis­sa Bon­nie & Clyde.

Esi­tyk­sen myö­tä myös joh­ta­ja-oh­jaa­ja Sari Nii­ni­kos­ki juh­lii omia pyö­rei­tään eli 20:tä työ­vuot­taan te­at­te­ris­sa, jos­sa hän on teh­nyt us­ko­mat­to­man upe­an työ­sa­ran ja luo­nut sa­mal­la tai­ta­vien näyt­te­li­jöi­den muo­dos­ta­man vah­van ver­kos­ton to­teut­ta­maan kul­lois­ta­kin esi­tys­tä.

Täs­sä Ivan Menc­hel­lin kä­si­kir­joi­tuk­seen pe­rus­tu­vas­sa näy­tel­mäs­sä ylei­sön sil­miin vyö­ry­tet­tiin sä­ke­nöi­vää rak­kaut­ta, räis­ky­vää ener­gi­aa Nin­ni Tuo­vi­lan oh­jaa­mis­sa tans­si­nu­me­rois­sa, mu­kaan­sa­tem­paa­vis­sa count­ry-, rock- ja gos­pel­mu­sii­kis­sa, upei­ta lau­lu­ja sekä vi­su­aa­lis­ta ilot­te­lua Jyr­ki Ka­kon luo­man la­vas­tuk­sen ja An­nuk­ka Ma­ti­lai­sen to­teut­ta­man pu­vus­tuk­sen myö­tä - joi­hin kum­paan­kin Loh­jal­la pa­nos­te­taan suu­rel­la sy­dä­mel­lä ja tai­dol­la.

Tositarina

Te­at­te­ri­tai­de saa syk­keen­sä jän­nit­teis­tä ja nii­tä­hän täs­sä to­si­poh­jai­ses­sa ta­ri­nas­sa riit­ti.

Pää­pa­ri­na lois­ti­vat So­fia Lin­tu­la (Bon­nie Par­ker) ja hä­nen ra­kas­tet­tu­naan, kon­nan roo­liin vel­jen­sä jäl­jis­sä su­jah­ta­nut­ta Clyde Par­to­nia esit­tä­nyt Sa­mu­el Nuu­ti­nen.

Hei­dän roo­li­hah­mois­taan huo­kui vä­ke­vä elä­män­ja­no ja - voi­si­ko sa­noa - po­si­tii­vis­ta röyh­keyt­tä ylit­tää kaik­ki es­teet omien unel­mien tiel­tä koh­ti kuu­lui­suut­ta ja rik­kauk­sia, hin­nal­la mil­lä hy­vän­sä.

Huo­li­mat­ta ri­kol­li­sis­ta puu­his­ta ja jopa tois­ten tap­pa­mi­ses­ta he on­nis­tui­vat saa­maan ylei­sön sym­pa­ti­at puo­lel­leen. Hei­dän la­va­sä­tei­lyn­sä, eh­do­ton rak­kau­ten­sa ja luot­ta­vai­suu­ten­sa on­nis­tu­mi­seen kos­ket­ti­vat, mut­ta tie­ten­kin myös se, et­tä ta­ri­naa tun­te­mat­to­mal­le­kin oli sel­vää va­li­tun tien vie­vän vää­jää­mät­tö­mäs­ti sii­hen päi­vään, jol­loin he jou­tu­vat mak­sa­maan ”vel­kan­sa” omal­la hen­gel­lään.

Vä­hän sa­maa tus­kaa kuin Sha­kes­pe­a­ren Ro­meo ja Ju­lia -näy­tel­mäs­sä, jos­sa pää­hen­ki­löt, jos­kin ai­van muis­ta syis­tä joh­tu­en, kuo­li­vat tois­ten­sa kä­si­var­sil­le.

Toi­sel­la puo­li­a­jal­la su­run sä­vy­jä al­koi­kin jo ku­tou­tua hei­dän vai­hei­siin­sa vauh­dik­kail­la pa­ko­mat­koil­la pai­kas­ta toi­seen.

Pers­pek­tii­viä ri­kol­lis­pa­rin var­hain päät­ty­nee­seen elä­mään toi­vat hei­tä lap­si­na hel­lyt­tä­vän hie­nos­ti esit­tä­neet Hil­ma Lai­ne ja Ar­lo Poi­ko­nen.

Muistonsa elää

Bon­nie (1910-34) ja Clyde (1909-34) eli­vät kiih­kei­tä nuo­ruus­vuo­si­aan siis kes­kel­lä syn­kin­tä lama-ai­kaa, jol­loin jo­ka­päi­väi­sen elan­non saa­mi­nen oli ki­ven al­la.

Kun Bon­nie, mur­has­ta tuo­mi­tun ri­kol­li­sen nuo­ri vai­mo, läh­tee ri­kos­ten po­lun va­lin­neen Cly­den kelk­kaan, sii­tä ke­hit­tyi ri­kos­ten ohel­la myös suu­ri rak­kaus­ta­ri­na, jos­sa nuo­ren­pa­rin vas­ta­pe­lu­ri­na on koko maan oi­keus­lai­tos ja lo­pul­ta myös FBI.

Pa­rin vuo­den rö­tös­te­lyn jäl­keen tuli tuo­mi­on ai­ka - hei­dät am­mut­tiin au­toon­sa 23.5.1934 hur­jal­la pa­nos­mää­räl­lä. Vaik­ka hei­dän elä­män­sä päät­tyi het­kes­sä, muis­ton­sa elää yhä. Väi­jy­tys­pai­kal­la on pe­rä­ti kak­si mu­se­o­ta. He ovat saa­neet myös oman muis­to­mer­kin ja fes­ti­vaa­lin.

Ai­hees­ta on teh­ty kir­jo­ja ja elo­ku­via. Bro­ad­wa­yl­lä Bon­nie & Clyde näh­tiin v. 2011. Suo­mes­sa sen on esit­tä­nyt tätä en­nen Samp­pa­lin­nan ke­sä­te­at­te­ri Tu­rus­sa 2024.

Ja vie­lä, on­nek­si luo­dit ei­vät viu­hu­neet Loh­jal­la, vaan sen si­jaan ko­ti­mat­kal­la mie­lee­ni jäi­vät pyö­ri­mään Bon­nien vii­mei­set, mer­kit­tä­vät sa­nat.

LII­SA KO­SO­NEN