LIIKENNE
HSL:n yhteistoimintaneuvottelut päättyneet
LIIKENNE
HSL:n henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen taustalla olivat sekä tuotannolliset että taloudelliset syyt ja toiminnan uudelleenjärjestely.
HSL:n hallitus käsitteli toimivaltaansa kuuluvat päätökset kokouksessaan 7.5.2026.
Kesäkuun 1. päivästä alkaen HSL:n tulosalueet ovat Asiakkaat (nykyinen nimi Markkinat), Liikenne, Teknologia, Hallinto, Ihmiset ja kulttuuri sekä Operatiivinen, joka on ainoa kokonaan uusi tulosalue. Se vastaa asiakaspalvelusta, matkatiedosta ja viestinnästä, liikenteen operatiivisesta toiminnasta sekä kokonaisturvallisuudesta. Asiakaspalvelu, viestintä ja vastuullisuus -tulosalue lakkautetaan.
Lisäksi perustetaan Uudistumistoimisto yhtenäistämään strategian toimeenpanoon, vastuullisuuteen ja kehittämiseen liittyvät toiminnot.
Neuvottelujen tuloksena 38 työ- tai virkasuhdetta päättyy. Neuvottelujen alussa arvio oli 48. Määrää saatiin pienennettyä neuvottelujen aikana mm. uudelleensijoittamisella. Merkittäviä muutoksia tulee 52:een työ- tai virkasuhteeseen, kun neuvottelujen alussa arvio oli 99.
Liikenne jatkuu neuvottelujen päätyttyä normaalisti. On hyvä huomata, että joukkoliikenteen kuljettajat eivät ole HSL:n työntekijöitä eivätkä neuvottelujen tuloksesta johtuvat päätökset vaikuta heihin.
