FINTRAFFIC Mobiili näyttää muun muassa ajantasaiset tiedot liikenteen ruuhkista, keliolosuhteista ja tieliikenteen häiriöistä. Sovelluksesta löytyvät myös kaikki Suomen 780 kelikameraa. Sääennusteet ja voimassa olevat kelivaroitukset: www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Jussi Salo
LIIKENNE
Joululiikenne jakautuu pidemmälle ajanjaksolleLIIKENNE
Tänä vuonna joululiikenne jakautuu normaalia pidemmälle ajanjaksolle, sillä joulupyhät osuvat keskelle viikkoa. Joulun menoliikenteen vilkasliikenteisin päivä on Fintrafficin tieliikennekeskuksen ennusteiden mukaan jouluviikon tiistai (23.12.), jolloin liikenne vilkastuu Etelä-Suomessa puoliltapäivin ja jatkuu vilkkaana aina iltaan asti.
”Joulun menoliikennettä alkaa näkymään maanteillä jo loppuviikosta. Menoliikenne jakautuukin nyt mukavasti useammalle päivälle, mikä näkyy ennusteiden mukaan positiivisesti myös vilkasliikenteisimmän päivän eli ensi tiistain ruuhkahuipuissa. Parasta menoliikenteen päivää haarukoidessa kannattaakin liikennemäärien rinnalla miettiä nyt myös ajokelejä eli liikenne-ennusteiden ohella katsoa sääennusteet, etenkin jos kilometrejä on enemmänkin tiedossa”, neuvoo Fintrafficin tieliikennekeskuksesta yksikönpäällikkö Eero Sauramäki.
Paluuliikenne käynnistyy Tapaninpäivänä (26.12.). Paluuliikenteen vilkkain päivä on lauantai (27.12.): Liikenne vilkastuu Pohjois-Suomessa jo aamupäivästä ja Etelä-Suomessa iltapäivästä, jatkuen vilkkaana alkuiltaan asti. Sunnuntainakin (28.12.) liikenne on vielä normaalia sunnuntaita vilkkaampaa, mikä näkyy etenkin Keski-Suomen iltapäiväliikenteessä.
Vilkkaimpia teitä joululiikenteessä ovat Pääkaupunkiseudun ulosmenoväylät, valtatie 4 Helsinki - Heinola ja Oulun seutu sekä valtatie 9 Tampere - Jyväskylä. Myös Lapin matkailukohteisiin on luvassa selvästi normaalia enemmän liikennettä.
Oman ajoreitin ruuhkatilanteen, liikennetiedotteet ja ajokelin voi tarkistaa ilmaisesta Fintraffic Mobiilista. Sääennusteet ja voimassa olevat kelivaroitukset löytyvät kootusti Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.
Unohda kiire
Poliisi valvoo tänäkin jouluna meno- ja paluuliikennettä koko maassa. Valvonnassa kiinnitetään erityistä huomiota ajonopeuksiin, ajoetäisyyksiin, ohituksiin ja rattijuopumuksiin. Poliisi haluaa painottaa myös hyvin levänneen kuljettajan merkitystä.
”Joulunajan vilkastuvassa liikenteessä korostuvat kuljettajan vireystila sekä rauhallinen ja toiset huomioiva ajotapa. Ratin taakse kannattaakin lähteä vain hyvin levänneenä ja turha kiire unohtaen, sillä tarkkaavaisuus ja maltillinen ajonopeus ovat keskeisiä tekijöitä, jotta perille joulunviettoon päästään turvallisesti”, muistuttaa poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta.
Liikenneturvan koulutusohjaaja Sami Kivilä nostaa esille myös taukojen merkityksen: ”Pitkällä ajomatkalla on hyötyä siitä, että kuljettajia on useampi. Näin kaikkein pirtein voi olla ajovuorossa. Aikataulu on hyvä suunnitella siten, että matkalla ehtii pitää kunnollisia taukoja. Kaikkein parasta olisi, jos jo matkan osaa ajatella osana lomaa. Joulu tuskin kaatuu siihen, jos matkanteko vähän venyy. Tärkeintä on, että kaikki pääsevät turvallisesti perille.”
