Jussi Salo
LÄNSI-UUSIMAA
Perjantaina 7.3. poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen, jonka mukaan ajoneuvon ilmoitettiin seilaavan tiellä voimakkaasti.
Kuljettaja oli tehnyt matkaa Lohjalta Espooseen, ja tällä välillä useampi sivullinen oli ilmoittanut huolestuttavasta ajotavasta hätäkeskukseen. Poliisipartio pysäytti auton Turunväylällä Espoossa, jossa kävi ilmi, että kuljettaja oli ajokiellossa ja päihtynyt törkeän rattijuopumuksen ylittävin lukemin.
Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan kuljettaja oli aiheuttanut reissullaan lukuisia vakavia vaaratilanteita. Autolla oli esimerkiksi ajettu liikenneympyrässä reunakiveysten yli ja oltu lähellä törmätä seinään. Toisaalla kuljettaja oli vähällä aiheuttaa nokkakolarin ja seilasi kolmen eri kaistan välillä.
Poliisi otti kuljettajan kiinni ja määräsi hänet uudelleen ajokieltoon. Häntä epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.