Jussi Salo
FRANTSI-LANKIA
Keskusta sanoo kyllä elinvoimalleLänsirata herättää nyt suuria tunteita Kirkkonummella. Valtuusto päättää 8.12. neuvotellun Länsirata-sopimuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Radan suurimpina kuntamaksajina Espoo ja Turku ovat sopimuksen jo hyväksyneet. Niin on myös Lohjan ja Vihdin kunnanhallitukset. Kirkkonummella valtuutettujen kannat jakautuvat jyrkästi ja lopputulosta on vaikea ennustaa.
Kunnan maksuosuus kalliista kokonaisuudesta on marginaalinen, hankkeen ensimmäisessä vaiheessa 15 miljoonaa euroa ja toisessa 11 miljoonaa. Muut kunnat voivat helposti jakaa meidän maksuosuuden ja rata rakentuu Kirkkonummen kannasta huolimatta. Sopimuksen hylkääminen ei siis hanketta kaada, näin uskon. Rata tulee joka tapauksessa tulevaisuudessa kunnan pohjoista osaa halkomaan. Mutta mitä sopimuksen hyväksyminen tai hylkääminen sitten Kirkkonummella tarkoittaisi?
Jos Kirkkonummen valtuusto hylkää sopimuksen ja rata rakennetaan meistä huolimatta, ei Veikkolaan tule asemaa. Juna pysähtyisi Histan jälkeen seuraavan kerran Nummelassa ja päinvastoin. On absurdia ajatella, että yhtiö meille aseman rakentaa, jos me hankkeesta vetäydymme. Veikkolan lähin asema olisi siis naapurikunnan puolella. Kunta ”säästäisi” 26 me, mutta menettäisi samalla pohjoisen alueensa kasvu- ja elinvoimapotentiaalin. Kielteisestä päätöksestä huolimatta radan alle jää kunnan pohjoisosan lähiluontoa ja kiinteistöjä, niitä sopimuksesta pois jääminen ei siis näytä pelastavan.
Jos valtuusto hyväksyy sopimuksen, tulee Veikkolaan sen mukaan myös asema. Kunta toteuttaa asemanseudun kaavan saaden uusia veronmaksajia ja heille lisää palveluja. Elinvoima kunnassa vahvistuu. Entä millainen olisi uusi kaava? Etenkin radan vastustajat maalaavat siitä melko synkkää kuvaa perinteisenä kerrostalolähiönä ongelmineen. Kunnalla on kuitenkin kaavoitusmonopoli ja kaava hyväksytään valtuustossa. Valtuutettujen tahto siis ratkaisee millainen kaavasta tulee. Meillä on kaikki edellytykset kaavoittaa laadukas ja viihtyisä uusi alue Nuuksion viereen.
Vastustajat pelottelevat myös hankkeen kustannusten nousulla. Siinä hankkeen kaikki osapuolet ovat samassa asemassa. Sekä Vihdin että Lohjan osuus on noin kaksinkertainen Kirkkonummeen nähden. Sitoumus myös jakautuu useampaan osaan. Onko 26 M€ paljon vai vähän? Se vastaa noin neljän vuoden HSL:lle maksettavaa kuntaosuutta. Se on hieman enemmän kuin Fyyri aikanaan tuli maksamaan, toisaalta se on noin 10-15% kunnan lähivuosien koulu- ja päiväkoti-investoinneista. Viime vuonna valmistunut keskustassa sijaitseva Kirkkonummentien ylikulkusillan uusimishanke maksoi sekin kunnalle noin 11 me. Kaikki on suhteellista.
Henkilökohtaisesti olin aikaisemmin kriittinen kalliille ratahankkeelle. Nyt koko kunnan ja kuntalaisten etua pohtiessani pidän sopimuksen hylkäämistä selvästi huonoimpana vaihtoehtona. Kunta menettäisi radan mukanaan tuoman kasvupotentiaalin. Se ei myöskään parantaisi rantarataa sen enempää, mutta Kirkkonummen asema ja uskottavuus suhteessa naapurikuntiimme heikkenisi merkittävästi.
Pidän myös absurdina syntynyttä tilannetta että kunta, missä asuu puolet hallituspuolueiden puheenjohtajista, ainoana hylkäisi sopimuksen. Kaksi ministeriämme ovat ratahankkeen maan hallituksessa hyväksyneet, mutta heidän kotikuntansa ja omat puolueensa vastustavat voimallisesti hanketta. Ja se aiheuttaisi kunnalle enemmän haittaa kuin hyötyä.
Keskustan valtuustoryhmä puoltaa Länsiratasopimuksen hyväksymistä.
MARJUT FRANTSI-LANKIA
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja
