ANTTI-JAAKKO Alanko, Risto Peltonen, Joonatan Pekkarinen ja Tomas Huso.
Jussi Salo
TENNIS
Kirkkonummen Tennis nousi 2-divisioonaan
TENNIS
Kirkkonummen Tenniksen miesten edustusjoukkue pelaa ensi kaudella ensimmäistä kertaa seuran historiassa tenniksen 2-divisioonaa. Nousu varmistui vahvan sisäkauden päätteeksi, kun Kirte 1 voitti miesten 3-divisioonan H-lohkon ilman ottelutappioita.
Nousu ratkesi viimeisessä ottelussa
Kahdeksan ottelun mittaisella kaudella Kirte keräsi yhteensä 26 pistettä. Joukkue voitti viisi ottelua puhtaasti 4–0 ja pelasi kolmesti tasan. Vastassa olivat muun muassa Tapiolan Tennis, Grani Tennis, HVS-Tennis, Espoon Tennisseura ja Nurmijärven Tennis.
Sarjanousu ratkesi vasta viimeisellä kierroksella jännittävässä ottelussa sarjakärki Nurmijärven Tennistä vastaan. Kirten piti varmistaa vähintään tasapeli noustakseen sarjaporrasta ylemmäs.
Vastustajalla oli kokoonpanossaan kaksi kovatasoista A-luokan pelaajaa, ja ottelut etenivät tasaisina loppuun asti. Leo Pekkarinen haki tärkeän voiton kakkospelaajien ottelussa pitkän ja tiukan taistelun jälkeen. Joonatan Pekkarinen puolestaan varmisti voitollaan kolmospelaajien ottelussa Kirten kannalta ratkaisevat pisteet.
Nurmijärven Tennis vei ykköspelaajien ottelun sekä nelinpelin, joten kohtaaminen päättyi lopulta 2–2-tasatulokseen. Sarjanousu ratkesi kuitenkin Kirten eduksi keskinäisen ottelun paremman pistesaaliin turvin.
Laaja pelaajarinki toi tasaisuutta
Nousu rakentui tasaiselle joukkuepelaamiselle ja laajalle pelaajaringille. Tomas Husa, Leo Pekkarinen ja Joonatan Pekkarinen vuorottelivat joukkueen ykköspelaajina ja kantoivat suurta vastuuta kauden aikana. Leo Pekkarinen pelasi erityisen vahvan kauden voittaen 10 ottelua 13:sta.
Myös joukkueen kolmospelaajilta nähtiin tasaista tekemistä. Antti-Jaakko Alanko ja Risto Peltonen vuorottelivat kolmospaikalla onnistuneesti, ja Alanko voitti kaikki viisi pelaamaansa ottelua, Peltonen neljästä kaksinpelistä kolme. Kokoonpano pysyi läpi kauden tasapainoisena, mikä näkyi varmana suorittamisena ottelusta toiseen.
Ensimmäistä kertaa 2-divisioonatennistä Kirkkonummella
Nousu 2-divisioonaan on merkittävä hetki sekä joukkueelle että koko seuralle. Samalla se kertoo Kirkkonummella tehdyn pitkäjänteisen valmennus- ja seuratyön kehityksestä.
Ensi syksystä alkaen Kirkkonummella pelataan ensimmäistä kertaa koskaan miesten 2-divisioonatason tennistä. Tulevaisuudessa otteluita päästään seuraamaan myös uuden tennishallin katsomosta, kun seuran hallihanke etenee.
Kirte haluaa rakentaa tenniskulttuuria, jossa kilpailullisuus, yhteisöllisyys ja matala kynnys kulkevat yhdessä. Nousu korkeammalle sarjatasolle tuo uusia mahdollisuuksia sekä pelaajille että paikalliselle tennisyhteisölle.
