KIRKKONUMMI
Kirkkonummen tulosennuste -1,6 M€, verotulot alittuvat 5 M€KIRKKONUMMI
Kirkkonummen kunnanhallitus saa kokouksessaan 1. joulukuuta tiedokseen talouden ja toiminnan kuukausiraportin lokakuulta 2025.
Käyttötalouden toimintakate kasvoi lokakuussa 6,9 % edelliseen vuoteen nähden, kun käytettävissä on 16,5 % enemmän määrärahaa kuin tilinpäätöksessä 2024. Toimintakatteen arvioidaan alittavan talousarvion 5,6 milj. eurolla. Toimintakatteeseen vaikuttavien maankäyttökorvausten ja käyttöomaisuuden myyntien ennustetaan jäävän alle talousarvion 1,8 milj. euroa. Ennusteeseen vaikuttaa myös Wiggen ensimmäinen vuokraleasingerä 1,2 milj. euroa, joka näkyy joulukuun toteumassa.
Poistojen ja alaskirjausten toteuma tulee ennusteen mukaan ylittymään 3,7 milj. euroa. Toteumaan vaikuttaa 0,8 milj. eurolla purettujen rakennusten arvon alennukset, johon on hyväksytty lisämäärärahaa miljoona euroa. Rahoituskustannukset tulevat ylittymään arviolta 0,3 milj. euroa.
Lokakuun lopun tilanteen tulos on 459 032 euroa. Alkuperäisen talousarvion mukainen ylijäämä on 2,9 milj. euroa jon muuttumassa 1,6 miljoonan euron alijäämäksi.
Investointien toteuma oli lokakuussa 48,7 milj. euroa eli 66,4 % kun ajankohdan laskennallinen toteuma olisi 83,3 %.
Verotuloja on saatu 0,5 % vähemmän edellisvuoden lokakuuhun nähden. Yhteisöverotulot ovat vähentyneet 22,2 % edellisen vuoden lokakuuhun verrattuna. Kuntaliitto on ennusteessaan 9/2025 arvioinut, että Kirkkonummen verotulot alittavat budjetin arviolta 5 milj. euroa.
