Kunnat työllisyyden kasvu­moot­torina, mutta se edellyttää järjestelmän uusimista

Työl­li­syys­pal­ve­lui­den siir­to val­ti­ol­ta kun­nil­le on yk­si Suo­men työ­mark­ki­na­po­li­tii­kan suu­rim­mis­ta muu­tok­sis­ta vuo­si­kym­me­niin. Uu­dis­tuk­sen on­nis­tu­mi­nen ei kui­ten­kaan rat­kea or­ga­ni­saa­ti­o­kaa­vi­ois­sa vaan ajat­te­lu­ta­vas­sa. Jos uu­si jär­jes­tel­mä toi­mii ku­ten van­ha, mi­kään ei muu­tu. Työl­li­syys ei pa­ra­ne hal­lin­toa siir­tä­mäl­lä vaan toi­min­taa muut­ta­mal­la. An­ne­taan täl­le siis mah­dol­li­suus.

Työ­pai­kat syn­ty­vät kun­nis­sa, mis­sä yri­tyk­set in­ves­toi­vat ja rek­ry­toi­vat. Kun­nat päät­tä­vät kaa­voi­tuk­ses­ta, lu­vi­tuk­ses­ta ja ar­jen toi­mi­vuu­des­ta. Sil­ti työl­li­syys­po­li­tiik­kaa on pit­kään ra­ken­net­tu eril­leen elin­kei­no­po­li­tii­kas­ta, ikään kuin työ syn­tyi­si pal­ve­lu­jär­jes­tel­mäs­tä ei­kä ta­lou­des­ta. Tämä on kor­jat­ta­va nyt, kun vas­tuu on siel­lä mis­sä työ­pai­kat­kin.

On­nis­tu­mi­nen edel­lyt­tää, et­tä kun­nil­le an­ne­taan to­del­li­nen val­ta ra­ken­taa pai­kal­li­sia rat­kai­su­ja. Jos niis­tä teh­dään vain val­ti­on oh­jei­den toi­meen­pa­ni­joi­ta, me­ne­täm­me uu­dis­tuk­sen suu­rim­man mah­dol­li­suu­den, pai­kal­lis­tun­te­muk­sen ja ket­te­ryy­den. Työl­li­syys ei ole stan­dar­di­tuo­te vaan pai­kal­li­nen ko­ko­nai­suus, jos­sa yri­tys­ten tar­peet ja osaa­mi­nen koh­taa­vat.

Suu­rin muu­tos tar­vi­taan kui­ten­kin ta­vas­sa näh­dä työ­tön. Työt­tö­myys ei saa tar­koit­taa pas­sii­vi­suut­ta. Työt­tö­män pi­täi­si voi­da ol­la ak­tii­vi­nen toi­mi­ja myös il­man työ­suh­det­ta – osal­lis­tua pro­jek­tei­hin, teh­dä va­paa­eh­tois­työ­tä, ver­kos­toi­tua, ke­hit­tää osaa­mis­taan ja näyt­tää ky­kyn­sä käy­tän­nös­sä. Tämä pi­täi­si näh­dä väy­lä­nä työl­lis­ty­mi­seen, ei ris­ki­nä tu­kien me­net­tä­mi­ses­tä. Li­säk­si kun­tien ran­kai­se­mi­nen työt­tö­myy­des­tä sak­ko­mak­suil­la on kaik­kea muu­ta kuin kan­nus­ta­vaa. Työl­li­syyt­tä tu­li­si edis­tää en­si­si­jai­ses­ti ak­tii­vi­sil­la pal­ve­luil­la, ei pas­sii­vi­sil­la mak­suil­la.

Työ­mark­ki­nat ovat muut­tu­neet. Työ­tä syn­tyy ver­kos­tois­sa, pro­jek­teis­sa ja koh­taa­mi­sis­sa, mut­ta jär­jes­tel­mä oh­jaa yhä pas­sii­vi­seen työn­ha­kuun ak­tii­vi­sen toi­min­nan si­jaan. Tämä ris­ti­rii­ta on pu­ret­ta­va. Työl­li­syys­pal­ve­lui­den teh­tä­vä ei ole val­voa työt­tö­myyt­tä vaan mah­dol­lis­taa työl­lis­ty­mi­nen. Se edel­lyt­tää vi­ra­no­mai­sel­ta uut­ta roo­lia: kont­rol­lis­ta kump­pa­nik­si. Jos työt­tö­mäl­le an­ne­taan lupa ol­la ak­tii­vi­nen, hyö­tyy koko yh­teis­kun­ta. Osaa­mi­nen py­syy liik­kees­sä, ver­kos­tot kas­va­vat ja kyn­nys työl­lis­tää ma­dal­tuu.

Työl­li­syy­suu­dis­tuk­sen to­del­li­nen ky­sy­mys ei ole, kuka pal­ve­lut jär­jes­tää, vaan se, us­kal­lam­me­ko ra­ken­taa jär­jes­tel­män, joka luot­taa ih­mi­seen toi­mi­ja­na ei­kä koh­tee­na. Työl­li­syy­suu­dis­tus ei ole hal­lin­nol­li­nen pro­jek­ti, se on ta­lous­kas­vun pro­jek­ti.

JARI LINDST­RÖM

en­ti­nen työ­mi­nis­te­ri (sin), vt. työl­li­syys­joh­ta­ja, Kou­vo­la

ANT­TI HAR­JUO­JA

In­koon kun­nan­val­tuu­tet­tu, Uu­den­maan maa­kun­ta­val­tuu­tet­tu (kok)