16.12. Suomessa hyväksyttiin metsästyslain muutos, joka mahdollistaa aiempaa laajemmin suurpetojen metsästyksen. Päätös koskee erityisesti sutta, mutta ulottuu myös karhuun, ilvekseen ja saukkoon. Herää nyt kysymys, miten Suomi suhtautuu villiin luontoon.
Metsästyksellä on Suomessa pitkä ja osin perusteltu historia ja sillä on pyritty ehkäisemään vahinkoja ja suojaamaan elinkeinoja. On totta, että suurpedot voivat aiheuttaa menetyksiä ja turvattomuuden tunnetta, ja näihin huoliin on vastattava.
Ongelma ei kuitenkaan ole itse metsästys, vaan sen laajuus ja perusteet. Kun uhanalaisesta lajista voidaan poistaa merkittävä osa kannasta, vaarantuu koko lajin tulevaisuus. Asiantuntijoiden mukaan laumojen hajottaminen voi jopa lisätä ristiriitoja, kun sudet liikkuvat yksin ja lähellä asutusta.
Itse lakimuutoksen valmistelua on arvosteltu: vaikutusarviot puuttuivat ja lakia laajennettiin koskemaan muitakin suurpetoja ilman asiantuntijakuulemisia. Lausunnolla oleva asetus 100 suden kiintiömetsästyksestä kohdistuu erittäin uhanalaiseen kantaan, joka ei kestä näin suurta metsästyspainetta, varsinkaan kun huomioidaan myös muut kuolinsyyt.
Eläinten oikeuksien huomioiminen ei tarkoita ihmisten huolien sivuuttamista. Huomiointi tarkoittaa eläinten itseisarvon ja ekosysteemien merkityksen tunnustamista. Metsästys on osa ratkaisua, mutta liikametsästys on merkki suuresta epäonnistumisesta päätöksenteossa.
Rakennetaanko luonnonhallinta pelon vai kohtuuden varaan? Turvallisuus ja suojelu eivät sulje toisiaan pois, tasapainon luominen vaatii harkintaa, ei hätiköintiä.
CECILIA ANDERSSON
