Rinkka­va­el­luksen poikanen Meikolla

KIRK­KO­NUM­MI

Ky­sees­sä oli Kirk­ko­num­men kan­sa­lai­so­pis­ton Ai­ko­jen Kul­ki­jat IV (AK4) kurs­si­ko­ko­nai­suu­teen kuu­lu­va en­sim­mäi­nen yön yli -ret­ki. Sen tär­keim­pä­nä funk­ti­o­na oli saa­da tu­le­vien kah­den vuo­den ai­ka­na pal­jon yh­des­sä kul­ke­va po­ruk­ka ret­kei­le­mään en­sim­mäis­tä ker­taa yh­des­sä rink­ko­ja kan­ta­en ja maas­tos­sa yö­py­en. Niin et­tä jo­kai­nen pää­see oi­ke­as­ti tes­tai­le­maan omia ret­ki­va­rus­tei­taan. Myös tu­tus­tu­maan kans­sa­kul­ki­joi­hin vä­hän pa­rem­min, kuin mitä ly­hyil­lä päi­vä­ret­kil­lä ker­ki­ää.

Ko­koon­tu­mi­nen ta­pah­tui moot­to­ri­tien vie­ren park­ki­pai­kal­la, mis­sä osa­not­ta­jat kir­jat­tiin ni­mi­lis­taan, ku­ten myös jo­kai­sen rin­kan pai­no.

Mei­kon park­ki­pai­kal­la kaik­ki heit­ti­vät rin­kat sel­kään ja noin 13.30 läh­dim­me tai­val­ta­maan kel­tai­sil­la pa­li­koil­la mer­kit­tyä Mei­kon pol­kua myö­tä­päi­vään. Eli en­sin pai­kal­lis­ten ih­mis­ten kut­su­man Pik­ku-Mei­kon ran­taan. Upeil­le kal­li­ol­le, jot­ka ovat yk­si Kirk­ko­num­men suo­si­tuim­pia au­rin­kois­ten ke­sä­päi­vien viet­to­paik­ko­ja. Nyt siel­lä ei ol­lut ke­tään – muu­ta kuin ne hie­not pai­kat ja mai­se­mat!

En­sim­mäi­nen tun­nin mit­tai­nen mars­si­o­suus vei mei­dät ylös ja alas Mei­ko­jär­ven ete­lä­reu­nan kal­li­o­jo­noa ja tau­ol­le kor­keim­man hui­pun nä­kö­a­la­pai­kal­le. Pa­ti­koin­ti ta­pah­tui hy­vin rau­hal­lis­ta vauh­tia, kos­ka rink­ka se­läs­sä min­kään­lai­nen kii­reh­ti­mi­nen ei ole fik­sua. Li­säk­si pol­ku­jen kal­lio-osuu­det ja pui­den juu­ret oli­vat hy­vin liuk­kai­ta sa­tei­den jäl­jil­tä. Kul­ke­mi­nen su­jui kui­ten­kin oi­kein hy­vin kai­kil­ta ja kä­ve­ly­sau­vat var­mis­ti­vat han­ka­lis­sa koh­dis­sa pys­tys­sä py­sy­mi­sen. Puo­len tun­nin tau­on ai­ka­na kaik­ki naut­ti­vat sekä eväis­tä, et­tä ko­me­as­ta mai­se­mas­ta.

Toi­sel­la noin 40 mi­nuu­tin mit­tai­sel­la kä­ve­ly­e­ta­pil­la ero­sim­me var­si­nai­sel­ta Mei­ko­jär­veä kier­tä­väl­tä pol­ku­rei­til­tä ja seu­ra­sim­me van­haa kal­li­oi­den la­el­la kul­ke­vaa pol­kua Siun­ti­on puo­lel­la ole­van Längt­räsk-jär­ven ran­ta­kal­li­oil­le, mis­sä oli toi­sen tau­on paik­ka. Seu­raa­vak­si pol­kua pit­kin Mei­ko­jär­ven län­ti­sim­pään nurk­kaan ja siel­lä si­jait­se­vaan ni­met­tö­mään nie­meen, joka on li­ki­main saa­ri. Jot­kut kirk­ko­num­me­lai­set tun­te­vat tuon pai­kan ni­mel­lä ”rei­vi­nie­mi”, kos­ka nuo­ri­so ko­koon­tui siel­lä jos­kus men­nei­nä vuo­si­kym­me­ni­nä juh­lien ja soit­ta­en mu­siik­kia niin, et­tä se kuu­lui hur­jim­mil­laan Kirk­ko­num­men kes­kus­taan saak­ka.

Sit­ten oli jäl­jel­lä vie­lä pari ki­lo­met­riä jär­ven poh­jois­ran­to­ja seu­rai­le­vaa pää­pol­kua pit­kin va­lit­tuun lei­ri­paik­kaam­me, Ri­ber­ge­tin tu­li­pai­kal­le. Sin­ne saa­vuim­me puo­li kuu­den ai­kaan, eli hy­vin lä­hel­lä suun­ni­tel­tua ai­ka­tau­lua. Il­ta-au­rin­gon vie­lä pais­ta­es­sa lei­riy­ty­jil­le.

Siel­lä opas lait­toi en­sim­mäi­sek­si tu­let gril­li­mäi­seen tu­li­si­jaan ja muut me­ni­vät pys­tyt­tä­mään telt­to­jaan so­pi­viin paik­koi­hin tuol­la saa­rel­la. Joka nie­mi kui­ten­kin on. En­sin oli vuo­ros­sa ruo­kai­lut tu­li­pai­kal­la ole­vien pöy­tä­ryh­mien ää­res­sä ja sen jäl­keen yh­des­sä nuo­ti­on ää­res­sä is­tus­ke­lua sekä ju­tus­te­lua. Sää­ti­la oli ret­kem­me ai­ka­na sel­jen­nyt ko­ko­naan ja il­ta tar­jo­si meil­le upei­ta tai­vaan­ran­nan vä­ri­leik­ke­jä, jär­ven pin­nan tup­laa­mi­na.

Yös­tä ke­hit­tyi tie­ten­kin kyl­mä tä­hän ai­kaan vuo­des­ta, kun tai­vas oli täy­sin sel­keä. Ret­ke­läi­set pää­si­vät noin vä­hän myös tes­tai­le­maan mu­ka­naan ole­vien va­rus­tei­den riit­tä­vyyt­tä myö­häi­sen syk­syn yö­py­mi­siin. Kaik­ki ei­vät ol­leet nuk­ku­neet hy­vin.

Aa­mi­ai­set nau­tit­tiin taas tu­len ää­res­sä, en­nen lei­rien pur­ka­mis­ta ja ly­hyt­tä pa­ti­koin­tia ta­kai­sin Mei­kon park­ki­pai­kal­le.

KARI RAN­TA­NEN, RET­KEN OPAS