ASUMINEN
Siivousta, järjestystä ja arjen helpottamista
INKOO
Inkoolainen 34- vuotias Sonia Nevalainen on pian viiden vuoden ajan julistanut siivouksen ilosanomaa jakaen helppoja ja tehokkaita siivousvinkkejä boniasiivous-sometileillään TikTokissa ja Instagramissa.
Sonian luonteva esiintyminen kameran edessä ja hänen mutkaton suhtautumisensa niinkin arkiseen asiaan kuin siivoaminen on kerännyt huikeat 323 000 seuraajaa, Instagramissa 188 000 ja TikTokissa 135 000.
Alkunsa Sonian siivousalan some- yrittäjyys sai hänen kotiäiti- vuosinaan kun hän hoiti 11 kuukauden ikäerolla syntyneitä lapsiaan.
– Olin kotiäitinä viisi vuotta, ehkä vähän tylsistynyt, kuormittunutkin ja siivoaminen harmitti. Yritin keksiä keinoja miten sen voisi tehdä helposti ja miten siivoamisen saisi mukaan tähän lapsiarkeen. Ei se helppoa ollut, mutta kehittelin itse erilaisia menetelmiä oppien siivoamaan ja kiinnostuin siitä tosi paljon. Yhtäkkiä siivoamisesta tulikin kivaa koska sen osasi. Mikä nyt ei olisi kivaa kun sen osaa, Sonia kertoo nauraen.
Joulukuussa 2021 hän kuvasi ja latasi ensimmäisen siivousvideonsa TikTokiin ja se sai valtavan suosion. Sama tapahtui myös toisen videon kohdalla.
– Jokunen kuukausi siitä tein tilin Instagramiin ja latasin siivousvideon myös sinne. Maaliskuussa 2022 irtisanoin itseni meidän perheyrityksestä, jossa tein tuolloin kotoa käsin hallinnollisia tehtäviä. Osakeyhtiön perustin kolmen kuukauden kuluttua siitä kun olin ladannut nettiin ensimmäisen siivousvideoni, Sonia valottaa yrittäjätaipaleensa alkua.
Olen opetellut siivoamaan, ei todellakaan ole geeneissä
– Yritän positiivisella tavalla tuoda esille siivouksen ilosanomaa, ettei se olisi sellainen pakollinen paha. Samalla koetan muuttaa myös asenteita, sillä se oli ainakin minulle isoin ongelma. En todellakaan pitänyt siivouksesta, se oli niin kuormittavaa noina pikkulapsiarjen vuosina.
Pienenä taas pidin siitä ja siksi minua ärsytti, etten enää pitänyt siitä. Omaa arkeani on helpottanut tosi paljon, että nykyään pitää siitä ja on löytänyt ne tavat, joilla homma pysyy edes jotenkin kasassa. Oikeasti minä olen melko sotkuinen ihminen, Sonia nauraa. Senkin takia minun on pitänyt oppia tavoille.
Omia lapsiaan Sonia on opastanut lempeän määrätietoisesti siivoamaan.
– Koen, että on hyvä opettaa lapsille siivouksen perusasioita niin että heillä on joku käsitys siivoamisesta kun he muuttavat aikanaan omilleen. Edes yhden asian tekeminen kerrallaan on positiivista, eikä siivoamisesta saa missään tapauksessa tehdä tappelun aihetta. Vähän kerrassaan ja tavaroita karsimalla koti ja omat huoneet pysyvät siisteinä.
Millä saa kodin pysymään siistinä?
– Suursiivouksia teen tosi harvoin. Minulle riittää, että yleisilme on siisti, Sonia kertoo.
Sen sijaan hän suosittelee kokeilemaan ylläpitosiivousta edes vartin päivässä.
– Hyvä keino on laittaa vaikka puhelimesta ajastin päälle ja siivota se 15 minuuttia. Tuossakin ajassa ehtii tehdä paljon asioita, Sonia vakuuttaa ja kehottaa kokeilemaan.
Imuroinnin hän on pääosin ”ulkoistanut” robotti-imurille, jonka tukena perheessä on aktiivikäytössä tehokas varsi-imuri.
Toinen kodin siisteyteen liittyvä asia on tavaroiden karsiminen, mitä vähemmän tavaraa kotiin haalii, sen helpompaa järjestyksen pitäminen on.
Tärkeää on myös se, että tavaroille on kotona oma, järkevä paikka.
– Ei ole mitään sääntöä omassa kodissa esimerkiksi siitä, että hammasharjaa pitäisi säilyttää kylppärissä jos aina peset hampaasi vaikka keittiössä. Nämäkin ”säännöt” on iskostettu meidän päähän pienestä pitäen.
Eläinrakkaana ihmisenä ja kissatalouden äitinä Sonialta luontuu tietenkin myös eläinten karvojen siivous ja siihenkin hänellä on hyviä vinkkejä.
– Lattialta karvat saa helposti kerättyä kasaan teräväkuivaimella, ikkunakuivaimella matosta, sitten voi laittaa siivouskumihanskat päälle ja kerätä karvat esimerkiksi sohvasta tai nojatuolista ja unohtaa ei voi toki vanhaa kunnon tarraharjaa, Sonia luettelee.
Millainen siivoussetti nuoren kotiin?
Kysymykseen ”Minkälainen siivoussetti on hyvä esimerkiksi omaan kotiin muuttavalle nuorelle”? Sonia vastaa seuraavasti:
– Muutamalla aineella ja välineellä selviää kyllä oikein hyvin. Tiskiaineella pärjää jo pitkälle. Sehän ei ole pelkkään tiskaamiseen vaan sen kanssa voi pyyhkiä kaikkia pintoja. Siitä voi tehdä myös lattianpesuveden laattalattialle ja siivoussuihkeen sekoittamalla suihkepulloon tiskiainetta ja vettä tai pestä koko kylppärin niin kuin minä teen.
– Hyvä mikrokuituliina tarvitaan myös. Siihen ei edes tarvita välttämättä mitään aineita sillä se poistaa rasvaa ja pinttymiä pelkällä vedellä ja kuivana mikrokuituliina toimii pölyjen kerääjänä kun se on staattinen.
Sitten on toki hankittava hyvä pesusieni, kalkkiin joku hapan aine sekä tiskiharja. Varsi-imuri on mielestäni maailman näppärin keksintö, jolla voi joka päivä imuroida vähän. Unohtaa ei toki voi teräväkuivainta ja rikkasettiä. Näillä pääsee jo melko pitkälle, Sonia luettelee.
Joulukalenteri tulee taas 1.12.
Sonia on julkaissut boniasiivous- kanavillaan suosittua joulukalenteria 1.-24. joulukuuta ja näin tapahtuu myös tänä vuonna.
Joka päivä ”luukusta” paljastuu yksi siivoustehtävä.
– Ideana on se, että koti olisi vähän siistimpi jouluksi eikä tulisi sitä joulusiivousstressiä. Toki halutessaan voi kerätä myös useampia tehtäviä samalle päivälle.
– Joulukalenteri on toiminut hyvin ja monet odottavat innolla jo seuraavaa tehtävää.
Siivousjoulukalenteri on ollut hyvin yhteisöllinen juttu aiempina vuosina.
– Siinä on erittäin paljon ajatusta takana, mitä ja missä järjestyksessä kannattaa joulusiivoukseen sisällyttää, Sonia toteaa ja muistuttaa, että hänen suositusta Joka Kodin Siivousoppaastaan tulee vielä ennen joulua uusi painos. e-kirjana sitä on jo nyt saatavilla netistä tilaamalla.
– On ihanaa, että voin tehdä sellaista työtä, josta ihmiset ovat saaneet apua. Se on hyvin palkitsevaa, Sonia toteaa hymyillen haastattelun lopuksi.
SATU HOLMLUND
