KUNNANVALTUUSTOLLE tuodaan ensi maanantaina noin 3,5 miljoonan euron lisämäärärahaesitykset. Suurin lisämäärärahaesitys kohdistuu Kirkkonummen veden investointeihin.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Valtuustolle useita lisämäärärahaesityksiä - yhteensä noin 3,5 Me
KIRKKONUMMI
Maanantaina 19.10 kokoontuva Kirkkonummen kunnanvaltuusto saa päätettäväkseen useita lisämäärärahaesityksiä vuoden 2026 talousarvioon. Yhteensä lisämäärärahoja esitetään noin 3,5 milljoonan euron edestä.
Suurinta lisämäärärahaa, kahta miljoonaa euroa, esitetään Kirkkonummen veden investointeihin. Lisämäärärahaa perustellaan kunnan investointihankkeiden arvioitua nopeammalla edistymisellä, kunnallistekniikan rakentamisen aikaistumisella sekä kustannusarvioiden ylittymisellä.
Elokuun lopun tilanteessa on ennustettu, että Kirkkonummen veden investointien kokonaissumma tilikaudella 2026 tulee olemaan 7,4 miljoonaa euroa. Summa on 1,75 miljoonaa euroa talousarviota suurempi.
Rakennus- ja ympäristölautakunnan talousarvioon esitetään 340 000 euron lisämäärärahaa. Taustalla on rakennuslupatuottojen aleneminen, joka johtuu rakentamisen valtakunnallisesta suhdannetilanteesta. Elokuun lopun tilanteessa Rakennus- ja ympäristölautakunnan toimintatuottoja oli kertynyt 377 020 euroa, kun talousarviossa koko vuodelle on budjetoitu toimintatuotoiksi 940 000 euroa.
Elokuun loppuun mennessä on Kirkkonummella käsitelty 205 rakentamislupaa. Myönnettyjen lupien yhteenlaskettu kerrosala on noin 35 000 m². Tämä vastaa noin 54 %:a talousarviossa arvioidusta 65 000 m²:n vuotuisesta kerrosalasta. Se on selvästi vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2025, jolloin luvitettiin useita suuria teollisuus- ja datakeskushankkeita.
Yhteisille palveluille esitetään toimintakatteeseen 1 130 000 euron lisämäärärahaa ja investointeihin 50 000 euron lisämäärärahaa. Taustalla on henkilöstökustannusten ylittyminen noin 130 000 eurolla sekä työttömyysetuuksien kunnan rahoitusosuus, joka tulee arvioiden mukaan ylittymään noin miljoonalla eurolla. Työttömyysetuuksien kunnan rahoitusosuuteen oli elokuun loppuun mennessä käytetty 3,61 milj. euroa eli 83,9 prosenttia 4,30 milj. euron talousarviosta.
Investointilisämäärärahaa haetaan HR-järjestelmähankkeen kustannusylitykseen. Järjestelmän kokonaiskustannukseksi on arvioitu 530 000 euroa.
