KIRK­KO­NUM­MI

Kun­nan­hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja An­na Sa­hi­luo­ma ker­toi pu­hees­saan Pork­ka­lan pa­lau­tuk­sen juh­las­sa, et­tä kun Pork­ka­la pa­lau­tet­tiin Suo­mel­le 26. tam­mi­kuu­ta 1956, kyse ei ol­lut vain maa-alu­een luo­vu­tuk­ses­ta. Kyse oli it­se­näi­syy­den ko­ke­muk­sen vah­vis­tu­mi­ses­ta, luot­ta­muk­ses­ta tu­le­vai­suu­teen ja ko­tiin­pa­luus­ta, joka oli vält­tä­mä­tön, mut­ta ei help­po.

So­dan jäl­keen Pork­ka­la oli Suo­men it­se­näi­syy­den nä­ky­vin haa­va. Vie­raan val­lan so­ti­las­tu­ki­koh­ta ai­van pää­kau­pun­gin ku­pees­sa muis­tut­ti päi­vit­täin sii­tä, kuin­ka ra­jal­li­nen Suo­men liik­ku­ma­ti­la kyl­män so­dan al­ku­vuo­si­na oli.

Kun Neu­vos­to­liit­to päät­ti pa­laut­taa Pork­ka­lan en­ne­nai­kai­ses­ti, lä­hes 40 vuot­ta en­nen vuok­ra­so­pi­muk­sen päät­ty­mis­tä, se oli kan­sain­vä­li­ses­ti­kin mer­kit­tä­vä teko. Suo­mel­le se mer­kit­si tur­val­li­suus­po­liit­tis­ta hel­po­tus­ta, mut­ta myös psy­ko­lo­gis­ta va­pau­tu­mis­ta: osoi­tus­ta sii­tä, et­tä pie­nen val­ti­on koh­ta­loa voi­tiin oh­ja­ta neu­vot­te­luin, ei asein.

Pre­si­dent­ti J. K. Paa­si­ki­ven sa­nat ”kynä on kor­jan­nut, mitä miek­ka on sär­ke­nyt” ki­teyt­ti­vät het­ken. Pork­ka­lan pa­lau­tus vah­vis­ti Suo­men puo­lu­eet­to­muus­lin­jaa ja loi pe­rus­taa so­dan­jäl­kei­sel­le va­kau­del­le.

Mut­ta jos Pork­ka­la oli Suo­mel­le sym­bo­li, Kirk­ko­num­mel­le se oli ar­kea.

Syk­syl­lä 1944 suu­ri osa Kirk­ko­num­men kun­nan alu­ees­ta, osia Siun­ti­os­ta, In­koos­ta ja Es­poos­ta, me­ne­tet­tiin yh­des­sä het­kes­sä. Tu­han­net ih­mi­set jou­tui­vat läh­te­mään ko­deis­taan vain kym­me­nen päi­vän va­roi­tu­sa­jal­la. Ko­ko­nai­set ky­lät ha­jo­si­vat, sa­dot kor­jat­tiin kii­reel­lä ja elä­mä kat­ke­si äkil­li­ses­ti.

Pork­ka­lan vuok­ra­kau­den ai­ka­na Kirk­ko­num­mi ei voi­nut ke­hit­tyä nor­maa­lis­ti. Olim­me ra­ja­kun­ta – sul­jet­tu ja ulos ra­jat­tu. Rau­ta­tie kul­ki alu­een hal­ki ik­ku­na­luu­kut sul­jet­tui­na, ja mai­se­ma muut­tui so­ti­las­kau­pun­gik­si. Tämä oli kult­tuu­ri­nen ja so­si­aa­li­nen kat­kos, jon­ka vai­ku­tuk­set tun­tui­vat pit­käl­le tu­le­vai­suu­teen.

Kun Pork­ka­la pa­lau­tui vuon­na 1956, pa­luu ei ol­lut pelk­kä juh­la. Alue oli muut­tu­nut: ra­ken­nuk­sia oli pu­ret­tu, maas­toa muo­kat­tu ja inf­rast­ruk­tuu­ri ra­pis­tu­nut. Moni pa­lan­nut koki tul­leen­sa vie­raa­seen paik­kaan, ja osa eva­kois­ta ei enää pa­lan­nut lain­kaan – elä­mä oli jo ra­ken­tu­nut muu­al­la.

Kirk­ko­num­mi ei pa­lan­nut en­ti­sel­leen. Se muut­tui py­sy­väs­ti.

Pork­ka­lan jäl­keen Kirk­ko­num­men kult­tuu­ri ra­ken­tui muis­tin, ei jat­ku­vuu­den va­raan. Pe­rin­tei­sen maa­seu­tu­kult­tuu­rin rin­nal­le tuli uu­sia asuk­kai­ta, uu­sia kie­liä ja uu­sia elin­kei­no­ja. Sa­mal­la evak­ko­ko­ke­muk­ses­ta syn­tyi yh­tei­nen ker­to­mus yh­teis­hen­ges­tä, sit­key­des­tä ja ky­vys­tä ra­ken­taa uu­del­leen.

Nämä ar­vot elä­vät yhä kirk­ko­num­me­lai­ses­sa iden­ti­tee­tis­sä – iden­ti­tee­tis­sä, joka tä­nään tii­vis­tyy sa­noi­hin “ Yh­des­sä – Til­l­sam­mans.”

Pork­ka­lan ai­ka jäi myös nä­ky­väs­ti mai­se­maan: bunk­ke­rei­na, lin­noit­tei­na ja ra­ken­tei­den jään­tei­nä. Aluk­si nämä oli­vat vai­et­tu­ja jäl­kiä, mut­ta vä­hi­tel­len niis­tä on tul­lut osa yh­teis­tä muis­tia ja kult­tuu­ri­pe­rin­töä.

Vuon­na 2026, 70 vuot­ta pa­lau­tuk­sen jäl­keen, Pork­ka­la ei ole vain his­to­ri­aa. Se muis­tut­taa mei­tä sii­tä, mi­ten hau­ras it­se­näi­syys voi ol­la, mi­ten pai­kal­li­set yh­tei­söt kan­ta­vat suur­val­ta­po­li­tii­kan seu­rauk­set – ja sii­tä, et­tä toi­pu­mi­nen vie ai­kaa, jos­kus su­ku­pol­via.

KUNNANHALLITUKSEN puheenjohtaja Anna Sahiluoma puhui Porkkalan palautuksen 70-vuotisjuhlassa.

Jussi Salo