KIRKKONUMMI
Kantvikin koulun uudisrakennus halutaan massiivipuusta, väistötilat KantvikiinKIRKKONUMMI
Toimitilapalvelujen lautakunta kokoontui 10.4. päättämään Kantvikin koulun rakennushankkeesta sekä Nissnikun ylä-asteen rakennushankkeen aikaisista väistötiloista. Lautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja -valtuustolle, että Kantvikin koulu rakennetaan uudisrakennuksena massiivipuisena. Hankkeen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 18,8 miljoonaa euroa. Suunnitelman mukaan uusi koulurakennus on määrä ottaa käyttöön talven 2028/2029 aikana, ja se mitoitetaan noin 400 oppilaalle. Kouluun tulee myös nuorisotilat.
Lautakunta evästi jatkosuunnittelua siten, että “Kantvikin koulun uudisrakennushankkeen liikuntasalin lattiamateriaali toteutetaan parkettilattiana”, kuten nykyisessäkin liikuntasalissa on. Tämä palvelee sekä koulupäivän aikaisia tarpeita että tilojen iltakäyttöä.
Lautakunta päätti lisäksi, että rakennusaikaiset väistötilat sijoitetaan Kantvikin alueelle. Väistötiloina tullaan hyödyntämään tällä hetkellä Gesterbyn koulun ja Winellska skolanin käytössä olevia siirtokelpoisia väistötiloja.
- Lautakunnan toimintaperiaatteena on ollut, että väistötilat sijoitetaan samalle alueelle jossa koulu on. Näin on toimittu aiempien kouluhankkeiden osalta ja on erinomaista että lautakunta oli tästä jälleen yksimielinen, toteaa lautakunnan varapuheenjohtaja Jani Ekman.
- Hankesuunnitelma käsitellään vielä kunnanhallituksessa sekä -valtuustossa, jonka jälkeen tarkempi suunnittelutyö, ja myöhemmin varsinainen rakentaminen, voi alkaa, Ekman jatkaa.
Samassa kokouksessa lautakunta päätti vuokrata Nissnikun yläkoulun oppilaille liikuntatiloja Joo.Arenalta Masalasta ajalle 1.10.2025–31.12.2027. Tilat tarjoavat sisäliikuntamahdollisuudet Nissniku-talon rakennusurakan aikana. Kesäkaudella liikunta järjestetään ulkotiloissa, talvikaudella hyödynnetään Joo.Arenan tiloja.