TEATTERI
Kesäpäivä huipentuu teatterielämykseen Navalan puistossaTEATTERI
Lähdin katsomaan Veikkolan Kartanoteatterin tämän kesän näytelmää uteliaana. Timo Parvelan kirjaan pohjautuvan Ella ja kaverit autiosaarella -näytelmän ilo tarttui nopeasti.
Lavan takana liplattava järvi toimii mainiona taustamaisemana, kun Ella kavereineen seikkailee autiolla saarella. Mukana on paljon taitavia lapsinäyttelijöitä, joista osa ensikertalaisia. Ahkeran harjoittelun tulokset sekä teatterin tekemisen riemu näkyvät lavalla.
Lämminhenkistä esitystä siivittää niin pieniä kuin isompiakin viihdyttävä vitsikkyys. Autiolle saarelle luontoretkellään päätynyttä porukkaa luotsaava opettaja ei ehkä tunnista lintuja ihan nappiin eikä kaikki tarvittava ole muistunut mukaan, mutta mitäpä siitä, kun yhteishenkeä riittää. Saarelle jumiutumisen haasteet voivat yhdessä tekemisen turvin hyvinkin olla voitettavissa.
Pirteitä lauluosuuksia säestää bändi, ja kesäteatteri-illan kruunaavia väliaikatarjoiluja löytyy. Viileämpikään ilta ei menoa haittaa, sillä lämmikkeeksi saa napata istuinalustan lisäksi myös viltin.
Näytelmän nähneen alakoululaisen sanoin: “Hauskinta oli se, kun esiintyjät näyttivät iloisilta, ja oli tosi hyvä huumori ja vähän dramaattistakin.”
Näytelmän tekstin on dramatisoinut ja näytelmän ohjannut Seppo Honkonen, ja musiikin on säveltänyt Tuija Rantalainen. Esitykset jatkuvat 6.7. saakka.
TUULI CHARALAMBOUS