KIRKKONUMMI
Kirje Kirkkonummen kunnan kunnossapitopalvelultaOlen yksi monista kunnossapitopalveluiden lähettämän kirjeen vastaanottajista Hemvikintien sivukujalta.
Olen syyllistynyt monien muiden vastaanottajien tapaan ”hallinnan loukkaukseen”. Pyydän omalta osaltani anteeksi tekemääni loukkausta ja pahoittelen sen aiheuttamaa mielipahaa sekä mahdollista haittaa kunnossapidolle.
Taustaksi vallitsevaan nykytilanteeseen tuon esille muutaman näkemyksen:
•alueen korttelit on rakennettu pääosin 1980-luvun loppupuolella ja ensimmäiset asukkaat ovat muuttaneet taloihinsa alueen ollessa vielä osittain kesken vailla toimivia katu- ja viemäriverkostoja.
•kiinteistöihin on muutettu kunnan silloisen rakennusvalvonnan hyväksymän lopputarkastuksen jälkeen
•asukkaita näillä kiinteistöillä on ollut jo yli 30 vuotta. Pääosa heistä on tällä hetkellä jo jonkin verran elämää nähnyt elettyjen vuosiensa aikana, voidaan jopa käyttää sanontaa ”ikä-ihmisiä”.
•en ole kuullut yhdenkään kiinteistöalalla toimivan tahon (jäte-, vesi- posti-, talvikunnossapito, palo- ja pelastustoimi) moittivan alueen käytettävyyttä heidän suorittamille toimenpiteilleen.
Olisiko voitu menetellä toisin?
•vallitseva käytäntö on toki ”hallinnan loukkauksen” kirjainta vastaan. Rakennelmat ovat kuitenkin olleet vakiintunutta käytäntöä joissakin tapauksissa yli 30- vuotta haittaamatta ketään. Mitä olisi menetetty silloin, mikäli asukkaille olisi kirjelmässä mainittu tehdystä rikkomuksesta ja ilmoitettu samalla, että nykyinen käytäntö voi jatkua tämänhetkisten asukkaiden ajan, mutta omistussuhteiden vaihtuessa kiinteistön uusien omistajien toimesta istutukset/ rakenteet tulee sijoitta tonttien sisäpuolelle (vrt. maaseudun jätevesiasetus)?
•miten taataan asukkaiden tasapuoline kohtelu koko kunnan alueella kyseisten asioiden osalta, entä sen valvonta?
•miten kunta tehostaa palveluitaan katujen varsille sijoittuvien istutusten, nurmikoiden, talokaivojen, aurausten, hulevesien ym. hoidon suhteen jatkossa? Nyt asukkaat ovat itsenäisesti huolehtineet näistä asioista kun kunnan rajalliset resurssit eivät ole niihin riittäneet. Voisiko kunta huomioida jatkossa tällaisen vapaaehtoisen työn ojentamalla kättään ”hallinnan loukkauksen” osalta silloin kun kyseessä on vuosikymmeniä jatkanut käytäntö?
•onko mahdollisuutta noudattaa kohtuullisuutta määräajan suhteen? Alueella on kohteita, joissa vaadittavat toimenpiteet nousevat useisiin tuhansiin euroihin, kaikilla ei ole mahdollisuutta näihin investointeihin tällä aikataululla?
•käynnistettiinkö kunnossapidon tarkastukset sen johdosta, että vastustettiin yhdyskuntatekniikan lautakunnan tekemää päätöstä koskien Hemvikintien läpiajokieltoa?
•onko kunnalla mahdollisuus puuttua em. läpiajokiellon rikkomiseen? Mielestäni kyseessä on ”hallinnan loukkaamiseen ” verrattua rikkomus ”tieliikennelakia” kohtaan?
AIMO LAAKSONEN
Leppäkuja 1