MERIVARTIOSTO kehottaa kaikkia vesilläliikkujia varmistamaan turvallisen navigoinnin aina myös perinteisin paikanmääritysmenetelmin, merikarttaa käyttäen. Kuva: Rajavartiolaitos
Jussi Salo
SUOMENLAHTI
Merivartiosto: Huviveneliikenteen määrä nousussa
SUOMENLAHTI
Merivartiosto kehottaa varmistumaan veneen ja varusteiden merikelpoisuudesta ennen merelle lähtöä. Ja huomioimaan tämän myös siirrettäessä alusta talvisäilöstä laituripaikalle.
Satelliittipaikannusjärjestelmien häirintä Suomenlahdella on jatkunut voimakkaana. Merivartiosto kehottaa kaikkia vesilläliikkujia varmistamaan turvallisen navigoinnin aina myös perinteisin paikanmääritysmenetelmin, merikarttaa käyttäen.
Ympäristövahingon uhkataso Suomenlahdella on korkea. Suomenlahden merivartiosto valvoo aktiivisesti riskialusliikennettä ja on jatkuvassa valmiudessa mahdollisten ympäristövahinkojen torjuntaan.
Suomenlahden merivartiosto on Rajavartiolaitoksen muiden hallintoyksiköiden tukemana tehostanut valvontaa itäisellä Suomenlahdella mahdollisten Suomen ilmatilaan suuntautuvien droonien havaitsemiseksi ja torjumiseksi. Toiminnan tehostamiseen liittyviä ammuntoja jatkettiin kuluneella viikolla.
Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikkö jatkaa drooneihin liittyvien epäiltyjen alueloukkausrikosten esitutkintaa läheisessä yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.
