NUKU yö ulkona - luontoelämyksen päätapahtuma on Porkkalanniemessä, jonne nousee Metsähotelli Suomen luonnon päivänä 30.8. Kuva: Mikaela Creutz
Jussi Salo
LUONTO
Metsähotelli nousee Porkkalanniemeen Suomen luonnon päivänäPORKKALA
Kirkkonummen Porkkalanniemeen nousee Suomen luonnon päivänä 30.8.2025 Metsähotelli Porkkalanniemi.
Metsähotelli Porkkalanniemi tarjoaa merellisen luontoelämyksen kaikenikäisille ja kaiken tasoisille retkeilijöille. Metsähotellista voit varata maksuttoman majoituksen, nukkua yön ulkona ja nauttia yhteisöllisestä luontokokemuksesta upeiden merimaisemien äärellä. Majoituksen lisäksi Metsähotellissa on monipuolista ulkoiluohjelmaa niin ohjatusti kuin omatoimisesti toteutettavana sekä mahdollisuus ruokailla nuotiokioskissa. Kaikki on avointa myös päiväkävijöille eli voit tulla nauttimaan tunnelmasta myös ilman että majoitut tapahtumassa. Tarkoitus on, että ensimmäistä kertaa tapahtumaan osallistuvat pääsevät matalalla kynnyksellä kokemaan luonnon lumon.
Porkkalanniemen Nuku yö ulkona -tapahtuma toteutettiin ensimmäisen kerran 2016, tapahtuma käynnisti suuren suosion saavuttaneen Nuku yö ulkona -kampanjan. Nyt on aika palata juurille sinne, mistä kaikki sai aikoinaan alkunsa. Tervetuloa Metsähotelli Porkkalanniemeen!
Tapahtuma tekee yhteistyötä Kirkkonummen kunnan kanssa ja tilaisuudessa vierailevat mm. kunnanjohtaja Virpi Sailas sekä liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala, joka saapuu tapahtumaan lausumaan valtion terveiset Suomen luonnon päivän juhlijoille.
Suomen Latu haastaa jo kymmenennen kerran suomalaiset nukkumaan yön ulkona
Jo yli 2 000 ihmistä on ilmoittanut yöpaikkansa kampanjan laskuriin, jossa kärkisijaa pitävät niin takapihat, kuin lähiluontokin. Tarjolla on laaja kattaus monipuolisia ulkoilutapahtumia, joista suuri osa huipentuu tunnelmalliseen yöhön tähtitaivaan alla.
Tavoitteena on rikkoa 150 000 osallistujan rajapyykki ja lisätä samalla tietoisuutta jokaisen oikeuksista, vastuullisesta retkeilystä sekä perinteisistä erätaidoista.
Kymmenettä kertaa järjestettävää Nuku yö ulkona -kampanjaa vietetään Suomen luonnon päivänä 30.8.2025.
Suuren suosion saavuttanut kampanja on aikaisempina vuosina kerännyt lähes 150 000 osallistujaa, ja tänä vuonna tavoite on tehdä siitä kaikkien aikojen suurin.
Uutena elementtinä mukana on leikkimielinen karttalaskuri, jonka avulla selvitetään miten suomalaiset viettävän yön ulkona Suomen luonnon juhlapäivänä. Kampanjan sivuilla (www.suomenlatu.fi/nukuyoulkona) voi merkitä tulevan yöpaikan sijainnin tapahtumapäivänä ja tavan, jolla osallistut kampanjaan.
Laskurista näet reaaliajassa, miten ja missä suomalaiset juhlivat Suomen luonnon juhlapäivää. Helpoimmillaan yöpyminen onnistuu omalla parvekkeella tai takapihalla, mutta kokeneemmat konkarit voivat koetella taitojaan Kansallispuistoissa tai jopa erämaa-alueilla.
- Tällä hetkellä laskurissa on jo yli 2 000 ilmoitettua sijaintia ja suosituimmat kaupungit ovat Helsinki, Espoo ja Vantaa. Nukkumispaikoista lähiluonto tai oma takapiha pitää kärkeä, kertoo Nuku yö ulkona -kampanjaa Suomen Ladulla koordinoiva Petteri Tiainen.
Kampanja on vuosien varrella houkutellut osallistujiksi kaikenikäisiä - mukana on ollut jopa sylilapsia, sekä yli 80-vuotiaita konkareita. Laskurin tulokset julkaistaan kampanjan jälkeen syyskuun alussa.
NUKU YÖ ULKONA 2025
Valtakunnallinen ulkoiluhaaste lauantaina 30.8.2025
Missä: Koko Suomi - satoja paikallistapahtumia, päätapahtuma Metsähotelli Porkkalanniemi
Tavoite: yli 150 000 osallistujaa
Uutta: Karttalaskuri, jossa näkee reaaliajassa osallistumisen tavat ja sijainnit
Lisätietoa ja laskuri: www.suomenlatu.fi/nukuyoulkona