UUSI kunnanvaltuusto piti ensimmäisen kokouksensa 16.6.2025.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Ruotsinkielisen kasvatus- ja koulutuslautakunnan erottaminen kunnanhallituksen listallaKIRKKONUMMI
Kirkkonummen kunnanhallitukselle ehdotetaan, että se ehdottaa edelleen valtuustolle ruotsinkielisen kasvatus- ja koulutuslautakunnan erottamista. Kunnanvaltuuston 16.6.2025 pidetyssä kokouksessa on erehdyksessä käsitelty esitys ja tehty päätös, jossa on ollut virhe ruotsinkielisen kasvatus- ja koulutuslautakunnan kokoonpanossa. Virheen korjaamiseksi valtuuston on syytä erottaa aiemmin valittu lautakunta ja valita sen tilalle lautakunta uudestaan muutetussa kokoonpanossa.
Taustalla esitykseen on, että Keskustan ja RKP:n kahden vuoden kausiksi (puolet valtuustokaudesta) keskenään jakama lautakuntapaikka on määrätty 16.6.2025 tehdyllä valtuuston päätöksellä kaudeksi 2025-27 Keskustalle ja kaudeksi 2027-29 RKP:lle.
Esityksen valmistellut luottamushenkilötoimikunta on kuitenkin tarkoittanut, että kausi 2025 -27 olisi RKP:n edustajilla ja kausi 2027-29 olisi Keskustan edustajilla. Siten lautakunnan kokoonpanosta on muodostunut erilainen, kuin luottamushenkilötoimikunnan päätöksessä.