KUNNANHALLITUS käsittelee otto-oikeudella Kantvikin koulun väistötila-asiaa maanantaina 9.2.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Päätös Kantvikin koulun väistötiloista kunnanhallitukselleKIRKKONUMMI
Kirkkonummen kunnanhallitus kokoontuu 9.2. päättämään Kantvikin koulun rakennushankkeen aikaisista väistötilaratkaisuista. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Anna Sahiluoma on päättänyt käyttää otto-oikeuttaan toimitilapalvelujen lautakunnan päätökseen 4.12.2025.
Päätösehdotuksena kunnanhallitukselle on, että Kantvikin koulun rakennushankkeen väistötilat järjestetään hajautetusti niin, että alkuopetuksen (luokat 1–2) tilat toteutetaan Sepänkannaksen Aurapihan AP-tonteille ja ylempien luokkien (luokat 3–6) osalta väistö toteutetaan keskustan olemassa olevissa väistötilarakennuksissa ensisijaisesti niin kutsutussa Väiskissä.
Toimitilapalvelujen lautakunta ja sen alainen organisaatio valmistelevat väistötilojen toteuttamiseksi tarvittavat sopimukset ja hankinnat toimivaltansa mukaisesti.
Vanhoja Kirkkoharjun koulun tiloja käytetään vain ruokailuun. Teknisen työn opetus ja liikunta järjestetään alueen toisten oppilaitoksien tiloissa (Lyyra, Wigge, Jokirinne)
Samalla kunnanhallitukselle ehdotetaan, että se merkitsee tiedoksi asiaa koskevan väistötilaselvityksen, väistötilaratkaisun vaikutusten ennakkoarvioinnin sekä huoltajille järjestetyssä keskustelu- ja informaatiotilaisuudessa esitetyt kommentit, kysymykset ja niihin laaditut vastaukset.
Lisäksi kunnanhallitukselle ehdotetaan, että se merkitsee toimitilapalvelujen lautakunnan 4.12.2025 päätöksestä tehdyt neljä erillistä oikaisuvaatimusta tiedokseen ja todeta, että lautakunnan päätös ja siihen kohdistuneet oikaisuvaatimukset ovat rauenneet.
Päätös ehdotetaan pantavaksi toimeen odottamatta sen lainvoimaisuutta, jotta Kantvikin koulu rakennushankkeen kilpailutus ei viivästyisi.
