Työttömien kurittaminen ei luo työpaikkoja

Työt­tö­mien ja osa-ai­ka­työ­tä te­ke­vien ti­lan­net­ta on ki­ris­tet­ty ny­ky­hal­li­tuk­sen toi­mes­ta val­ta­vas­ti. Suo­ja­o­sien ja lap­si­ko­ro­tus­ten pois­to ovat vie­neet eri­tyi­ses­ti osa-ai­ka­työn­te­ki­jät ja per­heel­li­set työt­tö­mät en­tis­tä vai­ke­am­piin ta­lou­del­li­siin ti­lan­tei­siin. Uu­sim­mat tiu­ken­nuk­set tu­li­vat voi­maan maa­lis­kuun alus­ta, jol­loin luo­vut­tiin unoh­duk­sen sat­tu­es­sa muis­tu­tuk­ses­ta ja siir­ryt­tiin suo­raan sank­ti­oi­hin. Tämä tar­koit­taa sitä, et­tä asi­ak­kaan unoh­ta­es­sa il­moit­taa mää­rä­a­jan lop­puun men­nes­sä esi­mer­kik­si ha­e­tuis­ta työ­mah­dol­li­suuk­sis­ta, tu­lee sa­man tien 7 päi­vän ka­rens­si. Nämä ovat toki kor­jat­ta­vis­sa jäl­keen­päin, mi­kä­li työn­ha­ki­ja pys­tyy osoit­ta­maan ha­ke­neen­sa paik­ko­ja so­vi­tus­ti ky­sei­sel­lä ajan­jak­sol­la. Li­säk­si mää­rä­a­jois­ta muis­tut­ta­vat maa­lis­kuun alus­ta teks­ti­vies­tit työ­voi­ma­vi­ra­no­mai­sel­ta, mut­ta vies­tit­kään ei­vät ta­voi­ta kaik­kia. Työn­ha­ki­jan kan­nal­ta muu­tos on su­rul­li­nen ja ker­too sii­tä, et­tei työ­tön ole ih­mi­nen hal­li­tuk­sen sil­mis­sä. Ai­na­kaan in­hi­mil­li­nen, sel­lai­nen ta­val­li­nen tyyp­pi, jol­le unoh­duk­si­a­kin sat­tuu. Työt­tö­myy­den kas­va­es­sa tah­ti on vain kiih­ty­nyt; osa-ai­ka­työn te­ki­jöi­den­kin on ha­et­ta­va ko­ko­ai­ka­työ­tä, ke­lan mak­sa­mat työt­tö­myy­sa­jan tuet tu­le­vat yh­dis­ty­mään tar­ve­har­kin­tai­sek­si yleis­tu­ek­si ja työs­sä­o­lo­vel­voi­te­kin nap­sah­taa en­tis­tä her­kem­min. Sa­maan ai­kaan lei­ka­taan pal­ve­luis­ta, ja mo­nia osa­työ­ky­kyi­si­ä­kin eteen­päin aut­ta­nut palk­ka­tu­ki on yhä tiu­kem­pien kri­tee­rien ta­ka­na. Oli­si kaik­kien etu, et­tä työt­tö­miä ja työn­ha­ki­joi­ta au­te­taan eteen­päin kont­rol­loin­nin ja pal­ve­lui­den su­pis­ta­mi­sen si­jaan.

Työt­tö­myys ei ole help­poa. Se syö it­se­tun­toa. Työ­kes­kei­ses­sä kult­tuu­ris­sa työt­tö­myys on mo­nel­le var­sin­kin pit­kit­ty­es­sään kuin toi­sen as­teen kan­sa­lai­suut­ta.

On help­po sa­noa “me­ni­si­vät töi­hin” ja um­mis­taa sil­mät sil­tä to­si­a­si­al­ta, et­tei työ­paik­ko­ja ole tar­jol­la kai­kil­le ha­luk­kail­le. Saa­ti sil­tä, et­tä työn­ha­ki­ja ei it­se voi teh­dä pää­tös­tä pal­ka­tuk­si tu­le­mi­ses­taan, se on täy­sin työ­nan­ta­jan val­las­sa. Työ­ha­ke­muk­set vaa­ti­vat ai­kaa ja pa­nos­tus­ta enem­män kuin kos­kaan. Enää ei vain “men­nä töi­hin”, vaan työ­pai­kan saa­mi­nen on näi­nä päi­vi­nä enem­män­kin kuin lot­to­voit­to.

Sen si­jaan, et­tä työt­tö­miä ku­ri­te­taan, tu­li­si­kin miet­tiä mi­ten saam­me luo­tua työ­paik­ko­ja työ­ky­kyi­sil­le, pal­ve­lui­ta nii­tä tar­vit­se­vil­le ja oi­kei­ta tu­ki­muo­to­ja heil­le, jot­ka jou­tu­vat työn­ha­ki­jan roo­liin tah­to­mat­taan työ­ky­vyt­tö­mi­nä. Yk­si­kään työn­ha­ki­ja ei var­mas­ti työl­lis­ty sil­lä, et­tä hä­nel­le tar­joil­laan jat­ku­vas­ti kep­piä eri muo­dois­saan, saa­ti hei­hin koh­dis­tu­vas­ta yh­teis­kun­nal­li­sen kes­kus­te­lun ta­sos­ta. Yh­teis­kun­nan tur­va­ver­kois­sa on en­tis­tä suu­rem­pi re­pe­ä­mä, el­lei näi­tä edel­lä mai­nit­tu­ja asi­oi­ta saa­da kor­jat­tua ja ke­hi­tet­tyä vas­taa­maan ny­ky­a­jan työ­mark­ki­noi­ta ja työt­tö­myy­sai­kaan liit­ty­viä haas­tei­ta.

SINI FE­LI­PE (sd.)