KIRKKONUMMI
Vielä Kirkkonummen kunnan kunnossapitopalvelustaOlemme myös saaneet kirjeen Kirkkonummen kunnossapitopalvelulta ja luettuamme viime viikolla todella hyvän kirjoituksen, jossa asiaa valaistaan hyvin asukkaiden näkökulmasta, halusimme myös tuoda esille vielä joitakin asioita jotka vahvistavat edellisen kirjoituksen tärkeyden.
Kirkkonummen kunnossapitopalvelun tehtävät ovat kirjattu kunnan sivuilla. Poimin tässä joitakin kohtia. Tehtäväna on ylläpitää ja hoitaa kunnan ulkoalueita kuten katuja, puistoja ja yleisiä viheralueita. Tehtäviin kuuluu mm. teiden päällysteiden korjaaminen, istutuksien huolto sekä talvihoito, kuten auraus ja liukkauden torjuminen. Kunnossapitopalvelu vastaa myös ojien ja rumpujen toimintakuntoisuudesta ja yleisen alueen puhtaanapidosta. Huomautan, että teksti on otettu suoraan Kirkkonummen kunnan kunnossapitopalvelun tehtävistä.
Syy miksi me asukkaat Leppäkujalla ollaan reagoitu kirjeisiin, joita ollaan saatu Kirkkonummen kunnossapitopalvelusta, ei liity sinäänsä sisältöön vaan siihen että tehtävät, jotka kuuluvat kunnossapitopalvelun tehtäviin, kunta ei ole tehnyt asianmukaisesti, jolloin me asukkaat ollaan itse kustantaneet sekä omin käsin suorittaneet nuo tehtävät, tämä huolimatta siitä että ollaan huomauttaneet tekemättömistä vastuutehtävistä jatkuvalla syötöllä.
Meillä kyllä riittää ymmärrys siihen, että kunta ei ehdi palvella kaikkia heti ja jopa ei ollenkaan, se ei ole estänyt meitä asukkaita ryhtymään toimeen omin käsin, jotta asukkaiden turvallisuus sekä asioiden toimivuus olisi turvattu. Näin ollaan toimittu Leppäkujalla jo 20 - 30 vuotta. Suurin osa meistä asukkaista ollaan myös jo ikäihmisiä sekä jo jokunen aika eläkkeellä. Autamme täällä toinen toisiamme monessa asiassa.
On hyvä tuoda esille tärkeä totuus, jos me asukkaat emme olisi pitäneet huolta siitä että Leppäkujan tie turvallisuus on taattu, niin pelastusajoneuvot eivät tarvittaessa olisi päässeet rinnettä ylös talvella, myös me itse emme olisi pystyneet ajamaan rinnettä alas tai ylös turvallisesti.
Kunnan alueita pidetään myös siisteinä, josta myös saatu suullinen lupa kunnalta "saatte tehdä mitä haluatte, kunhan pidätte alueet siisteinä" Metsän läpikulkijat ovat antanneet meille usein palauttetta, miten mukavaa on kulkea metsän läpi kun pidätte kulkureitin siistinä.
Jäteauto pääsee rinnettä ylös ja tyhjennys tapahtuu nopeasti ja helposti kun jäteastiakatokset ovat sijoitettu ylhäällä lähekkäin (tie loppuu ylhäällä rinteellä), postiauto pääsee turvallisesti rinnettä ylös sekä alas, asukkaiden asuinympäristö on siisti, kun ylläpidetään myös kunnan alueiden siisteyttä. Tämän saavuttaminen on tapahtunut asukkaiden omin käsin ja omin kustannuksin. Se että ei huomioida, mitä kaikkea me asukkaat ollaan tehty ja se, että näin on toimittu jo noin 30 vuotta, jossa me asukkaat ollaan tehty kunnalle suuri palvelus ja johon meille on riittänyt ymmärrys, niin näiden kirjeiden myötä, jotkut pienet asiat tuntuvat epäreiluilta, varsinkin, koska niiden taustana ovat juuri yllämainitut turvallisuuden ja toimivuuden varmistaminen.
Mielestämme turvallisuus, toimivuus sekä asukkaiden viihtyvyys on erittäin tärkeä asia ja sen varmistaminen ajaa nimenomaan yhdenvertaisuutta, ei se onko jonkun roskiskatos jokunen sentti kunnan alueella.
ROLF ERBISMANN
Leppäkuja 6