KIRKKONUMMEN kunta järjesti asukastilaisuuden Vuohimäen kaavahankkeen etenemisestä keskiviikkona 10.9. kunnantalon Kirkkonummi-salissa.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Vilkasta keskustelua Vuohimäen kaavahankkeen asukasillassaKIRKKONUMMI
KUNNANJOHTAJA Virpi Sailas kertoi toistaiseksi Pohjoisen Vuohimäenportin asemakaava -nimellä kulkevan varikkohankkeen taustoista.
Jussi Salo
Kirkkonummen kunta järjesti asukastilaisuuden Vuohimäen kaavahankkeen etenemisestä keskiviikkona 10.9. kunnantalon Kirkkonummi-salissa. Tilaisuudessa esiteltiin kaavahankkeen alustavat suunnitteluvaiheet sekä kaavoituksen edellyttämät selvitykset ja suunnitelmat. Kirkkonummen kunnanvaltuusto päätti 19.5. kokouksessaan, että Kirkkonummi jatkaa lähijunavarikon mahdollistavan kaavoituksen jatkoselvittämistä ja asemakaavan laatimista Vuohimäen alueelle.
KUNTALAISIA kiinnostivat esimerkiksi hankkeen kustannukset, aikataulun realistisuus ja hankkeen alle jäävien kiinteistöjen lunastamisprosessiin liittyvät teemat.
Jussi Salo
Kunnanjohtaja Virpi Sailas avasi tilaisuuden kertomalla toistaiseksi Pohjoisen Vuohimäenportin asemakaava -nimellä kulkevan varikkohankkeen taustoista. Kuntakehitysjohtaja Anna-Kaisa Kauppinen kertoi puheenvuorossaan muun muassa rantaradan varikoiden tarpeesta sekä hankkeiden aikataulusta ja kaavoitusarkkitehti Leena Kankaanpää piti puheenvuoron asemakaavoituksen käynnistämisestä ja siihen liittyvistä mittavista selvityksistä. Hän korosti, että kaavoitusprosessin aikana kuntalaisille tarjotaan useita vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi asukastilaisuuksien muodossa.
Lounais-Kirkkonummen asukasyhdistys (LOKI ry) piti puheenvuoron hankkeen vaikutuksista. Puheen pitivät yhdistyksen puheenjohtaja Katariina Paloheimo ja hallituksen jäsen Jens Berg.
Puheiden jälkeen varattiin aikaa kysymyksille, joita oli runsaasti. Kuntalaisia kiinnostivat esimerkiksi hankkeen kustannukset, aikataulun realistisuus ja hankkeen alle jäävien kiinteistöjen lunastamisprosessiin liittyvät teemat.
Varikkohankkeen lähtökohtana on Helsingin seudun kuntien ja valtion välillä solmittu maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus (MAL) vuosille 2024–2035. Suunnitelman mukaan Rantaradan lähijunavarikko toteutetaan joko Espoon Näkinmetsään tai Kirkkonummen Vuohimäkeen. MAL-sopimuksen mukaan kunnat käynnistävät kumpikin varikon kaavoituksen viimeistään vuoden 2025 aikana omilla alueillaan. Espoon kaavahanke on jo vireillä.
Tavoitteena on, että varikon toteutuksen mahdollistavat kaavat etenevät molemmissa kunnissa niin, että vuoden 2027 loppuun mennessä voidaan päättää liikenteellisen tarkastelun, toiminnallisuuden ja kustannusarvioiden perusteella, minne varikko toteutetaan. Seuraavaksi hankkeessa käynnistetään neuvottelut viranomaisten kanssa. Lisäksi siitä laaditaan asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan muun muassa kaavahankkeen tavoitteet, selvitystarpeet, alustava aikataulu, vuorovaikutus ja osalliset tahot.