KIRKKONUMMI
Kuvataidenäyttely PopSis- piirustuksia, maalauksia ja keramiikkaaKIRKKONUMMI
DRAWSIS on uusi kirkkonummelainen taiteilijakollektiivi, joka haluaa tuoda esille nykyaikaista piirtämistä. Me olemme Soile Kortesalmi, Sari Rinne ja Marjukka Virkki. DRAWSISin ensimmäinen radikaali teko on ottaa haltuun tyhjä liiketila (entinen Ohjaamon tila) Kirkkonummen keskustassa, ja luoda siitä kuukaudeksi taidegalleria.
Kirkkonummella ei ole taidegalleriaa ja toiminnallaan kollektiivi herättää ajatuksen, mitä jos olisi. Miltä kuulostaa taidegalleria jossa on esillä mielenkiintoisia nykytaidetta, keskustelutilaisuuksia, työpajoja, performansseja ja mahdollisesti myös taiteilijaresidenssitoimintaa?
Miten tällainen galleria toiminta elävöittäisi Kirkkonummea ja avaisi uusia näkymiä kulttuurin kehittämiseen vahvan paikallisuuden kautta?
DRAWSIS kollektiivi käsittää piirtämisen laajasti. Tutkimme mitä piirtäminen on nyt, ja rohkaisemme selvittämään mitä kaikkea se voi olla.
Nykyaikaisen piirtämisen kollektiivina pyrimme pop up näyttelyiden, työpajojen, performanssien, taiteilijakeskustelujen ja tulevaisuudessa residenssien sekä muiden tapahtumien avulla tuomaan piirtämisen ihmisten arkisille kulkuväylille ja olemaan aktiivisessa vuorovaikutuksessa laajemman yhteisön kanssa.
Pyrimme avaamaan ymmärrystä piirtämisestä moniulotteisena jatkuvasti uudistuvana demogratian, ajattelun, itseilmaisun ja tiedon tuottamisen välineenä. Toiminnallamme haluamme vahvistaa piirtämisen asemaa suomalaisen ja kansainvälisen taiteen kontekstissa. Työskentelemme osallistavan taiteen menetelmin ja puolustamme feminiinisiä arvoja ja kaiken monimuotoisuutta yhteiskunnassa.
PopSis-Piirustuksia ja maalauksia -kuvataidenäyttely koostuu kollektiivin ja kuvataiteilijan, taidepedagogin Soile Kortesalmen kuvataidekurssien, Luova piirustus ja Avoin ateljee, oppilaiden töistä sekä mukaan kutsutuista taiteen tekijöistä.
Näyttelyssä halutaan erityisesti tuoda esiin piirtämisen prosessinomaisuutta. Esillä on mielenkiintoinen kattaus mm. piirustussarjoja ja -tutkielmia, keramiikkaa, veistoksia sekä maalauksia eri tekniikoilla. Näyttelyn aikana järjestetään avoimia piirustuspajoja, keskustelutilaisuuksia ja Piirustussalonki jossa on mahdollisuus saada palautetta omista piirustuksista ja maalauksista. Liity DRAWSIS fb ryhmään niin saat tiedot tapahtumista.
Näyttely on avoinna 10.-29. huhtikuuta ti-pe 11-17 ja la 11-14 Kirkkotallintie 1, Kirkkonummi (ent. Ohjaamon tila). Avajaisia vietetään torstaina 10.4. klo 17-19.30
TEKSTI JA KUVAT:SOILE KORTESALMI