Jussi Salo
ESPOO
Poliisi pyytää havaintoja törkeästä ryöstöstä KivenlahdessaESPOO
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen nuorisorikostutkintaryhmä pyytää yleisöltä apua 30.6. Espoossa tapahtuneen törkeän ryöstön epäiltyjen tavoittamiseksi.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen nuorisorikostutkintaryhmässä on tutkittavana törkeä ryöstö. Tapauksessa alaikäiseltä asianomistajalta on 30.6. aamuyöllä epäilyn mukaan ryöstetty omaisuutta käsiaseella uhkaamalla ja jonkinlaista kaasua kasvoille suihkuttamalla. Asianomistajalta anastettiin päältä henkilökohtaista omaisuutta. Tapahtumapaikka on Espoon Kivenlahdessa sijaitsevan Nanan grillin lähiympäristö.
Teosta epäillään tummiin pukeutunutta, muun muassa hiihtomaskeihin naamioitunutta noin 10 hengen nuorten miesten porukkaa. Heidän epäillään olevan ainakin osittain alaikäisiä, mutta seurueessa on ollut myös aikuisia. Teko on kuvattu sosiaaliseen mediaan.
Poliisin aktiiviset tutkintatoimet jatkuvat epäiltyjen tavoittamiseksi.
Tapauksesta on olemassa tallenteita
Poliisille on saapunut otteita tapaukseen liittyvistä sosiaalisen median tallenteista, mutta pyydämme niitä nyt yleisöltä lisää. Paikalla on ollut runsaasti nuoria, jotka ovat todennäköisesti nähneet tapahtumat. Lisäksi alueen nuorilla on todennäköisesti sosiaalisessa mediassa saatuja videoita teosta.
Asiasta, mahdollisista epäillyistä ja paikalla olleista otetaan vastaan vihjeitä ja kuva- tai videomateriaalia. Voit lähettää tiedot Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen vihjesähköpostiin: vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi.
Lisäksi video- ja kuvamateriaalia voi lähettää nuorisorikostutkinnan WhatsApp-vihjenumeroon 050 573 5266. Kirjoita viestiin, mihin asiaan lähettämäsi materiaali liittyy. Numero on tarkoitettu ainoastaan pyydettyjen tietojen ja havaintojen vastaanottamiseen, eikä sen kautta tarjota poliisin palveluita.