KIRKKONUMMEN suomalaisella seurakunnalla on ollut purjehdusrippikouluja jo 1980-luvulta lähtien.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Purjehtiva seurakunta merellä – mitä muistoja sinulla on Fridasta ja Lotasta?KIRKKONUMMI
Kirkkoa voidaan kutsua laivaksi, jonka navigaattori, peräsin ja köli on Jeesus Kristus. Perinnepurjeveneitä voisi varmaan kutsua siis seurakunnaksi. Perinnepurjeveneillä eli storbåteilla on seilattu monet rippikoulut ja leirit.
Nuorisotyönohjaaja Katri Söderlingillä on yli 20 kesän leirikokemus, ja hän muistelee lämmöllä purjehdusleirejä: ”Hyvässä ja pahassa on koettu esimerkiksi erilaisia kelejä, milloin vettä vaakasuorassa, milloin armotonta hellettä ja tuuletonta merta, mutta silti kaikki yhdessä ja toisia tsempaten. Asiat eivät tule valmiina, vaan jokaista tarvitaan leirin ja hyvän yhteishengen rakentamiseen.”
Jokainen purjehdusripari on erilainen
Pappi Johanna Siltala on ollut useamman kerran purjehdusriparilla vuosien varrella, ja hän jakaa kokemuksiaan: ”Jokainen purjehdusripari on ollut erilainen. Yhdessä olemisen ja puuhailun kautta tutustui hyvin nuoriin. Muistan itse mm. telttasaunan saaressa, yöpurjehduksen auringon laskuun asti. Joskus taas taskulampun valossa on poistettu punkkeja tai mietitty uusia majoitusvaihtoehtoja, kun joku leiriläisistä on voinut pahoin teltassa. Kaikesta on kuitenkin selvitty.”
Kirkkonummen suomalaisella seurakunnalla on ollut purjehdusrippikouluja jo 1980-luvulta lähtien. Perinnepurjehdusyhdistys St. Nikolaus perustettiin vuonna 1997. Seurakunta on vuokrannut St. Nikolauksen veneitä miehistöineen omaa leiritoimintaansa varten. Talonpoikaisveneistä eli storbåteista ensimmäinen eli Frida valmistui vuonna 1999 ja sen sisaralus Lotta laskettiin vesille vuonna 2002.
MONI kirkkonummelainen lapsi ja nuori on saanut ensikokemuksensa purjehduksesta storbåteilla.
Jussi Salo
Pappi Daniela Zyskowicz muistelee muutaman vuoden takaista purjehdusripariaan: Yhtenä purjehduspäivänä satoi monta tuntia emmekä päässeet heti rantautumaan, sillä saaristokalliot olivat niin liukkaita. Nuoret kuitenkin tsemppasivat toisiaan, vaikka sopivan telttapaikan löytyminen kesti. Riparin aikana nuorista muodostui tiivis porukka, joka kannusti ja auttoi toisiaan, jakoi märkien vaatteiden harmituksen, teltanpystyttämisen haasteet ja auringonlaskujen kauneuden.
Moni kirkkonummelainen nuori saanut ensikokemuksensa purjehduksesta storbåteilla
Veneet suunniteltiin ja rakennettiin turvalliseen saaristomerenkulkuun ja leirikäyttöön. Moni kirkkonummelainen lapsi ja nuori on saanut ensikokemuksensa purjehduksesta juuri storbåteilla, sillä veneillä on vuosikymmenten aikana ollut kymmeniä leirejä ja satoja purjehduspäiviä merellä.
Yhteistyö vapaaehtoisvoimin toimineen St. Nikolauksen kanssa kirvoitti monet muistot ja kiitokset seurakunnan työntekijöiltä:
”Veneiden miehistö kippareineen on opastanut leiriläisiä purjehduksen saloihin, ja yhteistyö heidän kanssaan on sujunut hyvin vuosien varrella”, kiittää Johanna Siltala St. Nikolauksen toimintaa.
Nuorisotyönohjaaja Hugo Lehkonen kertoo yhdestä sateisesta purjehduspäivästä ja sen merkityksestä: ”Kerran purjehdusriparilla satoi yhtenään aamusta alkaen seuraavaan päivään asti. Hyvien varusteiden ja yhteisen huumorin avulla päivä meni silti hyvin nuorten kanssa ja saareen mennessä Nikolauksen jengi viritti meille saareen pressukatoksen, jonka alla vietettiin sitten loppupäivä. Samalla porukka tiivistyi valtavasti ja kaikilla oli hauskaa.”
Purjehdusripareita jatkossakin
”Minulle on ollut myös tärkeää saada toteuttaa leirejä yhdessä St. Nikolauksen väen kanssa. Olemme aina vetäneet yhtä köyttä.” summaa Katri Söderling yhteistyön merkityksen.
Perinnepurjehdusyhdistys St. Nikolaus on toiminut vapaaehtoisvoimin ja talkootöillä yli neljännesvuosisadan. Yhdistyksen toiminta on nyt kuitenkin päättymässä. Viime vuosien aikana vapaaehtoisten talkoolaisten määrä on hiljalleen vähentynyt, ja myös koronavuosilla on ollut oma vaikutuksensa uusien vapaaehtoisten rekrytoinnissa. Yhdistys etsii veneille uusia omistajia.
Kirkkonummen suomalaisen seurakunnan ensi kesän rippikoulutarjonnassa on purjehdusrippikoulu edelleen mukana yhtenä leirivaihtoehtona. Rippikouluja järjestetään suomalaisessa seurakunnassa sekä leirimuotoisina että päivärippikouluina, sillä monenlaisille rippikouluvaihtoehdoille on tarvetta.
Purjehdusrippikoulu järjestetään purjelaiva Astrid af Vålaxilla, joka on vuonna 1947 rakennettu puinen kaljaasi-rannikkorahtilaiva (omistaja Helsingin Purjelaivakonttori). Näin seurakunnan purjehdusrippikoulutoiminta palaa ikään kuin juurilleen, sillä Astridilla aloitettiin aikoinaan seurakunnan purjehdusriparit ennen omien veneiden valmistumista.
Vuoden 2026 rippikoulujen ilmoittautuminen päättyy lokakuun lopulla, mutta jälki-ilmoittautuminen vapaille paikoille alkaa joulukuun alusta.
Mitä muistoja sinulla on storbåteista ja purjehduksista?
Keräämme muistoja purjehduksista Lotalla ja Fridalla. Muistoja voidaan julkaista yhdistyksen ja seurakunnan verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa sekä ehkä myöhemmin julkaistavassa historiikissa.
Voit vastata muistelukyselyyn oheisen qr-koodin kautta. Linkki löytyy myös seurakunnan verkkosivulta.
TEKSTI JA KUVAT: KIRKKONUMMEN SUOMALAINEN SEURAKUNTA
Jussi Salo
