SÄÄ jatkuu myös ensi viikolla laajalti helteisenä, mutta myös epävakaisena. Kuva: Ilmatieteen laitos.
Jussi Salo
SÄÄ
Sää jatkuu viikonlopun yli helteisenä, mutta epävakaisuus lisääntyySÄÄ
Ilmatieteen laitoksen torstaina 24. heinäkuuta tekemän ennusteen mukaan helteinen ja laajalti aurinkoinen sää jatkuu viikonloppuna, mutta sade- ja ukkoskuurot yleistyvät pohjoisesta alkaen.
Perjantaina lämpötila nousee jälleen monin paikoin yli 30 asteeseen. Lauantaina ja sunnuntaina 30 asteen ylitykset ovat mahdollisia etenkin maan keskivaiheilla ja maan itäosassa.
Kuuman ja kostean ilman vuoksi myös yöt ovat varsin lämpimiä: varsinkin Itä-Suomessa lämpötila pysyttelee öisinkin 20 asteen tuntumassa tai sen yläpuolella.
Ukkosta eniten pohjoisessa
Perjantain mittaan maan pohjoisosassa kehittyy ukkoskuuroja. Etenkin Etelä-Lapissa kuuroihin voi liittyä vaarallisen voimakkaita ukkospuuskia. Joitain kuuroja esiintyy todennäköisesti myös maan itäosassa, missä melko voimakkaat ukkospuuskat ovat niin ikään mahdollisia. Yksittäisiä sade- ja ukkoskuuroja voi lisäksi syntyä etelä- ja länsirannikoiden tuntumassa, mutta yleiskuvaltaan perjantai on maan etelä- ja keskiosassa aurinkoinen.
Myös lauantaina sade- ja ukkoskuuroja esiintyy varsinkin Lapissa, mutta yksittäisiä kuuroja voi syntyä muuallakin maassa. Sunnuntaina kuurojen todennäköisyys kasvaa Länsi-Suomessa selvästi.
”Sunnuntai on epävakainen suuressa osassa maata. Itä-Suomessa tukala helle näyttää kuitenkin jatkuvan keskeytyksettä, kun sunnuntaikin on enimmäkseen poutapäivä”, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Heikki Sinisalo.
Tämänhetkisen ennusteen mukaan myös ensi viikko on Suomessa edelleen laajalti helteinen mutta myös epävakainen.
Hellejakso jo paikoin poikkeuksellisen pitkä
Kuluva hellejakso alkoi heinäkuun 11. päivänä ja on ollut paikoin jo poikkeuksellisen pitkä. Torstaina Ylitornio Meltosjärven havaintoasemalla kello 12 mennessä lämpötila nousi yli hellerajan. Tämä on asemalla jo 14. peräkkäinen hellepäivä. Näin pitkä hellejakso on ollut Lapissa aiemmin vain 26.6. - 9.7.1972, jolloin kymmenellä eri havaintoasemalla mitattiin hellepäiviä 14 peräkkäisenä päivänä.
Lisäksi 30,0 astetta on ylitetty jossain päin maatamme jo 13 peräkkäisenä päivänä. Yhtä pitkä 30,0 asteen ylitysten jakso on ollut vain kerran, 27.6. - 9.7.1972.
Vertailukelpoiset helletilastot alkavat vuodesta 1961.
Hellejakson taustaa
Hellejakso sai alkunsa, kun laaja matalapaine asettui Suomen eteläpuolelle ja alkoi ohjata kuumaa ja kosteaa ilmaa kaakosta Suomeen. Tämän jälkeen Fennoskandian ylle kehittynyt korkeapaineen alue on pitänyt kuuman ilman yllämme.