INKOOLAISEN Christer Sontagin Sotilas ajoneuvo Jeeppi Ford GPW vuodelta 1944.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Jenkkiautot vierailivat maatilapuodillaKIRKKONUMMI
TAPAHTUMAA säesti aiheeseen sopivalla musiikilla bändit Boogie on the rocks ja Honey tones.
Jussi Salo
Tämän vuoden Jenkkiautot Maatilapuodilla tilaisuus 26.7 saatiin taas viettää helteisissä olosuhteissa kuten viime vuonnakin. Tänä vuonna alueen valmistelut aloitettiin edeltävänä maanantaina ja viimeiset valmistelut saatiin valmiiksi sopivasti perjantai iltana. Lauantai aamu valkeni kirkkaaseen auringon paisteeseen, joka enteili kuumaa päivää. Ensimmäiset autot saapuivat jo heti yhdeksän jälkeen ja tilaisuuden avausaikaan klo. 10 oli jo 50 autoa saapunut niitylle näytille.
AMERIKANAUTOT kokoontuivat helteisessä säässä Kirkkonummen Maatilapuodille.
Jussi Salo
Siitä eteenpäin koko päivän tuli tasaisesti autoja ja päivän päätteeksi sain ilokseni huomatta että 336 autoa oli saapunut näytille päivän aikana, joka on tapahtuman yhdeksän vuoden historian ennätys. Tänä vuonna oli käytössä lisä-alue, joka helpotti autojen sijoittelua ja ihmisten liikkumista alueella.
KAUKLAHDEN VPK osallistui tilaisuuteen Chevrolet 1933 paloautolla.
Jussi Salo
Koko päivän meitä säesti aiheeseen sopivalla musiikilla bändit Boogie on the rocks ja Honey tones. Tänä vuonna hienoimman auton palkinnon yleisöäänestyksen tulos julkaistiin ennen klo.16.00, joka oli tänä vuonna Inkoolaisen Christer Sontagin Sotilas ajoneuvo Jeeppi Ford GPW vuodelta 1944.
Lisäksi klo16 paikalla olleiden autojen kesken arvottiin Maatilapuodin lahjoittama herkkukassi, jonka voitti Kauklahden VPK, joka osallistui Chevrolet 1933 paloautolla.
NÄYTILLE saapui yhteensä 336 autoa, joka on tapahtuman uusi ennätys sen yhdeksänvuotisen historian aikana.
Jussi Salo
Saamani palautteen pohjalta päivä sujui hyvin ilman suurempia ongelmia tai puutteita, josta haluan kiittää reippaita talkoolaisia, jotka olivat tekemässä ruokaa nälkäisille ja pysäköinninvalvojia, jotka opastivat helteessä autot omille paikoilleen sekä Ingemo ja Henrik Fröbergia, jotka antavat vuosi toisensa jälkeen meidän järjestää tilaisuus maillaan.
MAATILAPUODILLA nautittiin amerikan tunnelmasta lauantaina 26.7.
Jussi Salo
Lopuksi haluan kiittää kaikkia autonsa näytille tuoneita harrastajia ja mahtavan isoa yleisömäärää. Loput äänestystulokset saadaan lähiaikana laskettua, jotka julkaistaan Jenkkiautot Maatilapuodilla 2025 Facebook sivuilla. Nyt vähän levätään ja vuodenvaihteen tienoilla ruvetaan taas suunnittelemaan ensi vuotta.
Suuri kiitos kaikille!
Terveisin
JANNE BÄCKSTRÖM