KIRKKONUMMEN Seurakuntayhtymä kertoo, että Kirkkonummen kirkon tulevaa remonttia suunnitellaan edelleen aktiivisesti.
Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Seurakunta: Pyhän Mikaelin kirkon remontin vaihtoehtoja valmistellaan huolellisesti
KIRKKONUMMI
Kirkkonummen kirkon tulevaa remonttia suunnitellaan edelleen aktiivisesti. Parhaillaan tehdään lisäselvityksiä, joiden avulla suunnitelmia voidaan tarkentaa ja varmistaa hyvä pohja tuleville ratkaisuille.
Asiat etenevät suunnitelmallisesti vaihe kerrallaan. Huolellisella valmistelulla halutaan turvata, että Kirkkonummen kirkko palvelee kirkkonummelaisia myös tulevaisuudessa.
Suunnittelun etenemisestä tiedotetaan lisää seuraavissa vaiheissa.
Yhteinen kirkkovaltuusto kokoontui 5.11. iltakouluun keskustelemaan kirkon remontin suunnitelmista. Iltakoulussa luottamushenkilöt perehtyvät ajankohtaisiin aiheisiin ja pohtivat vaihtoehtoja päätöksenteon pohjaksi, mutta päätöksiä siellä ei tehdä. Monipuolisessa keskustelussa käsiteltiin kirkon teknisiä korjaustarpeita, sekä hankkeen vaikutuksia seurakuntayhtymän talouteen.
Pyhän Mikaelin kirkko on monille kirkkonummelaisille tärkeä paikka, johon liittyy muistoja elämän eri vaiheista. On ymmärrettävää, että remontti ja tulevat muutokset voivat herättää kysymyksiä ja huolta. Siksi eri vaihtoehtoja punnitaan huolellisesti. Tavoitteena on löytää kestävät ratkaisut, joissa huomioidaan sekä kirkon korjaustarpeet että seurakuntien toiminta.
Useita kysymyksiä on vielä avoinna. Esimerkiksi vainajien säilytykseen liittyviä kysymyksiä erityisesti keskustan alueella selvitetään. Samalla suunnitellaan, miten seurakuntien toiminta ja esimerkiksi siunaukset järjestetään remontin aikana.
Valmistelu etenee vaiheittain, ja lisäselvitykset tuovat tietoa ratkaisujen pohjaksi. Päätökset remontin laajuudesta ja aikataulusta tehdään ensi vuoden puolella.
Seurakuntayhtymä kertoo hankkeen etenemisestä säännöllisesti. Ensi vuoden puolella järjestetään myös yleisötilaisuus, jossa seurakuntalaisille kerrotaan ajankohtaisesta tilanteesta ja seuraavista vaiheista.
