Olin sun­nun­tai­na 15.6 il­ta­päi­väl­lä viet­tä­mäs­sä iha­na päi­vä Cafe Pur­jees­sa. Il­lal­la en­nen 21 jut­te­lin tyt­tä­re­ni kans­sa pu­he­li­mes­sa, hän on lo­mal­la Ita­li­as­sa, kun hän yh­täk­kiä huu­taa "olet­ko ol­lut Pur­jees­sa tä­nään?" Fa­ce­boo­kin kaut­ta hän oli saa­nut vies­tin et­tä minä olin unoh­ta­nut sin­ne jo­tain. En ol­lut edes huo­man­nut - mut­ta lom­pak­ko­ni kaik­ki­ne kort­tei­neen oli ka­teis­sa. Tyt­tä­re­ni an­toi pu­he­lin­nu­me­ron sin­ne, soi­tin heti ja lom­pak­ko­ni oli siel­lä! Ai­van us­ko­ma­ton hie­no ta­ri­na ja tu­han­net kii­tok­set Pur­jeel­le joka vie­lä sa­ma­na il­ta­na toi lom­pak­ko­ni ko­tiin.

Niin­kun tyt­tä­re­ni sa­noi " tämä voi vaan ta­pah­tua Suo­mes­sa, maa­il­man on­nel­li­sem­mas­sa maas­sa". Upe­a­ta toi­min­taa!

ON­NEL­LI­NEN ASI­A­KAS