Jussi Salo
KOMMENTTI
Kotihoidontuen uudistus tukee naisten työllistymistä ja lasten osallistumista varhaiskasvatukseenHallitus päätti puoliväliriihessä uudistaa kotihoidontukea siten, että oikeus kotihoidon tukeen alkaisi vasta kolmen vuoden Suomessa asumisajan jälkeen.
Uudistus on tärkeä sekä maahanmuuttajataustaisten lasten että vanhempien näkökulmasta. Nykyisin kotihoidontukea saavat maahanmuuttajaäidit jäävät usein kotiin, minkä rajoittaa paitsi heidän osallistumistaan työelämään myös lasten osallistumista varhaiskasvatukseen.
Varhaiskasvatuksen on todettu tuottavan merkittäviä hyötyjä lasten kielen ja kognitiivisten taitojen kehitykselle. Osallistumisen on havaittu parantavan kouluvalmiutta ja myöhempää menestystä koulupolulla. Laadukas varhaiskasvatus edesauttaa integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja ehkäisee esimerkiksi syrjäytymistä.
Kotihoidon tuen on arvioitu olevan yksi syy maahanmuuttajanaisten heikolle kotoutumiselle ja työllistymiselle. Esimerkiksi OECD on kritisoinut Suomen kotihoidontukea sen maahanmuuttajanaisia passivoivasta vaikutuksesta.
Työelämään osallistuminen nykyistä aikaisemmin luo naisille parempia työllistymismahdollisuuksia ja nopeuttaa integroitumista esimerkiksi suomen kielen ja kulttuurin oppimisen myötä. Se edistää myös sukupuolten välistä tasa-arvoa monin eri tavoin. Työllistymisen myötä maahanmuuttajanaisten taloudellinen itsenäisyys lisääntyy, mahdollisuudet työelämässä laajenevat ja esimerkiksi eläkekertymä kasvaa.
Maahanmuuttajaäitien tietoisuutta eri koulutusmahdollisuuksista on myös parannettava. Usein he eivät edes tiedä, mitä mahdollisuuksia heillä suomalaisessa yhteiskunnassa on.
PIA KAUMA
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja