Jussi Salo
KIRKKONUMMI
Kruunuasunnot keskittyy jatkossa Puolustusvoimien kasvavaan asuntotarpeeseen - 80 asunnon yksityishenkilöiden vuokrasopimukset Upinniemen varuskunnan alueella irtisanotaanKIRKONUMMI
Valtion omistama Kruunuasunnot Oy on muuttanut toimintansa painopistettä ja keskittyy jatkossa huolehtimaan Puolustusvoimien asumis- ja majoitustarpeista sekä niihin liittyvistä palveluista. Kruunuasunnot on uuden roolinsa myötä lopettanut uusien yksityisvuokrasopimusten tekemisen. Taustalla on Puolustusvoimien kasvava asunto- ja majoitustarve sekä Puolustusministeriön ja Puolustusvoimien toukokuussa linjaama turvallisuusnäkökulma.
Puolustusministeriö ja Puolustusvoimat ovat linjanneet turvallisuusnäkemyksessään, että yksityisvuokrauksen jatkamiselle Puolustusvoimien käytössä olevilla alueilla ei ole enää perusteita. Erityisesti nykyisessä turvallisuustilanteessa on poikkeuksellista, että varuskunta-alueilla on Puolustusvoimien tai heidän kumppaneiden ulkopuolisia vuokralaisia. Kaikkien varuskuntien vuokraustilanne tarkastetaan syksyn aikana.
Kruunuasuntojen uusi rooli mahdollistaa pitkäjänteisen suunnittelun muuttuvassa toimintaympäristössä, ja se tukee Puolustusvoimien kykyä vastata turvallisuushaasteisiin.
– Muutoksella pyrimme kehittämään palvelussuhdeasumista siten, että se tukee mahdollisimman hyvin Puolustusvoimien ja sen kumppaneiden tarpeita. Uudistuksella pyritään myös lisäämään turvallisuutta Puolustusvoimien alueilla, kertoo Kruunuasunnot Oy:n toimitusjohtaja Mika Karlsson.
Mahdollisista muutoksista nykytilanteeseen tiedotetaan asukkaille selkeästi ja hyvissä ajoin. Kaikki muutokset toteutetaan lain edellyttämällä tavalla asukkaiden tilanteet huomioiden.
Tukea vuokralaisille
Kruunuasunnot on uuden roolinsa myötä irtisanomassa noin 80 asunnon yksityishenkilöiden vuokrasopimukset Upinniemen varuskunnan käytössä olevalla alueella. Asukkaita on tiedotettu asiasta heinäkuun alussa, ja vuokrasopimukset irtisanotaan heinä–elokuun aikana kuuden kuukauden irtisanomisajalla.
– Otamme vuokralaisten erityistilanteet huomioon ja vuokrasuhteiden irtisanominen pyritään toteuttamaan siten, että vuokralaisille aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa. Lisäksi autamme mahdollisuuksiemme mukaan uuden asunnon etsinnässä, kertoo Mika Karlsson.
Yhteistyötä tehdään myös Kirkkonummen kunnan kanssa. Muutoksella ei ole vaikutusta Puolustusvoimien palveluksessa olevan henkilöstön vuokrasuhteisiin.
Kruunuasunnot Oy on valtion kokonaan omistama vuonna 1999 perustettu yhtiö. Se on keskittynyt Puolustusvoimien palvelusuhdeasumiseen ja asumisen palvelujen tuottamiseen. Vuoden 2025 keväällä tapahtuneen toiminnan painopisteen muutoksen myötä Kruunuasunnoista kehitetään erityistehtäväyhtiö huolehtimaan Puolustusvoimien erilaisista asumis- ja majoitustarpeista sekä niihin liittyvistä palveluista. Yhtiöllä on noin 1 200 asunnon salkku.